Lapsen hidastunut päänkasvu

Kysymys 

Minulla on pian vuoden täyttävä tyttö, jonka mitat olivat 11 kk: 70,5 cm / 7330 g / pää 45,8 cm. Pituuskasvu on takkuillut puolisen vuotta, ja lopulta taustalta löytyi muutamia suolistoperäisiä ruoka-aineallergioita (ummetus).

Pituus on nyt tasaantunut omalle käyrälleen (n. 2 kk sitten). Painoa on tullut niukasti samaisen ajan (~ 200 g / kk). Pää on kuitenkin tähän asti kasvanut koko ajan nätisti omalla käyrällään.

Nyt ajalla 10 kk - 11,5 kk (eli 1,5 kk aikana) pää ei yllättäen ole kasvanut ollenkaan. Aukile on edelleen ok. Asia huolestuttaa, sillä olen kuullut että jos pään kasvu hidastuu ja aukileet ovat kunnossa, syy olisi keskushermostossa/aivoissa. Kuinka pian asiaa lähdetään tutkimaan, ja mikä lasketaan normaalivaihteluksi pään kasvussa?

Esimerkkinä mainittakoon, että pää on kasvanut tähän asti viime kuut noin 0,5 - 1 cm / kk. Lisäksi mainitsen vielä, että lapsellamme on ollut jo kauan sellainen "tapa" että välillä jäykistää koko vartalon ja levittää kädet sivuille (myös jäykkinä). Tämä kestää hetken. Joskus mukana tulee ääntelyä. Olen liittänyt tämän tilanteisiin, joissa hän on joko kiinnostunut tai hermostunut. En kuitenkaan ole nähnyt vastaavaa tapaa tuttavien lapsilla.

Vastaus 

Vauvan päänympäryksen mittaaminen ei ole helppoa hommaa, jos halutaan saada luotettava ja toistettava lukema. Mittaus tehdään metallinauha suorassa silmän ja korvan yläpuolelta (otsa-takaraivomitta) millin tarkkuudella, suurin saatava lukema on oikea. Kokemukseni mukaan tavallisin syy hämmästyttäviin tuloksiin on mittausvirhe. Pikkuisen liikaa toisella kerralla ja liian vähän toisella ja outo kasvupysäys/pyräys on siinä. Toistetuissa mittauksissa asiasta tulee yleensä selko.

Keskimäärin vauvan päänympärys kasvaa ensimmäisten 3 kk aikana 5 cm, mutta kasvunopeus vähenee sen jälkeen niin, että toinen 5 cm lisää saavutetaan noin 8 kk iässä ja seuraava 5 cm vasta kolmen vuoden iässä. Varhaisimman vauvaiän reipas päänkasvu ei siis jatku samaa rataa, kuten ei pituuden- ja painonkehityskään, onneksi. Kasvukäyrien perusteella havaitaan, että tyttönne on sirorakenteinen. Pituuteen verraten ei py 45,8 cm ole pieni 11 kk ikäiselle; jos asiat kulkevat lapsen omaa kasvutapaa noudattaen, ei yleensä ole syytä huoleen. Miten mahtaa olla pituudet perheessänne, miten päänympärykset? Lapset yleensä tulevat sukuunsa.

Hoitosuosituksen mukaan lisäselvitykset käynnistetään, jos pään kasvu poikkeaa pituuskasvusta yli 2 normaalipoikkeamaa eli standardideviaatiota suuntaan tai toiseen tai jos kasvuvauhdissa tapahtuu yli 1 SD muutos. Nuo poikkeamat näkyvät neuvolan käyriltä. Päänympäryksen kasvun merkittävä hidastuminen tai hyvin huomattava pienipäisyys (mikrokefalia) liittyy yleensä aivosairauksiin tai -vammoihin ja kehityshäiriöihin, kuten tiesittekin. Toki sairaudet ilmenisivät myös lapsen toiminnallisessa kehityksessä. Kallon saumojen ennenaikainen luutuminen näkyy pään poikkeavana muotona ja saumaharjanteina, eikä avoin aukilekaan puhu sellaisen puolesta.

Kuvaamanne jäykistysoireen merkityksestä en osaa sanoa mitään varmaa, kannattaa mainita neuvolassa. Videotallennus olisi hyödyksi, jos tuntuu tarpeelliselta viedä asiaa eteenpäin.

Tervehtien
Marja-Leena Hassinen
Lastentautien erikoislääkäri, kehitysvammalääkäri