Lapsen itsemurha-aikeet
Haimme apua vuoden alussa lapsemme itsetuhoajatuksien ja viiltelyn johdosta. Ensimmäisellä kerralla ei apua tullut itsemurhayrityksen jälkeen, vaan lähetettiin lapsi vanhempineen kotiin. Toisen yrityksen jälkeen saimme lopulta lapsen sairaalaan muutamaksi päiväksi, mutta eivät ottaneet lasta tosissaan, vaikka viilteli itseään sielläkin. Määräsivät vain masennus- ja psykoosilääkkeen sekä keskusteluhoitoa kolme kertaa viikossa.
Tilanne ei ole kuitenkaan parantunut. Johtuneeko lääkityksestä, mutta lapsi saa maanisentuntuisia kohtauksia päivittäin, ja itsemurhaharjoitukset jatkuvat. On ottanut yliannoksen lääkkeitä, viiltelee itseään yhä useammin ja käynyt radalla seisomassa ja "kokeilemassa" miltä tuntuisi jäädä junan alle.
Tämä kaikki ahdistaa tavattomasti koko perhettä. Tunnemme itsemme todella voimattomiksi. Tuntuu siltä, kuin lapsi vain valmistelisi meitä viimeiseen tekoonsa.
Internetissä tuntuu olevan vain itsemurhalle myönteisiä sivuja. Sieltä lapsi käy katsomassa uusia konsteja. Viimeksi hän kertoi löytäneensä sivun syanidista, jota saa tilata verkosta.
Mistä apua? Terapeuttikin sanoi, että itsemurha-asiantuntijaa ei ole. Onko jotain kirjallisuutta lapselle? Olo tuntuu avuttomalta, kun ei vanhemmilla tunnu olevan enää mitään takissa! Eikä kukaan osaa auttaa!
Hei,
perheenne tilanne on tosiaan tukala. On hyvä, että etsitte siihen helpotusta. Myönteistä tilanteessanne on nyt se, että lapsellanne on lääkitys ja tiiviit keskustelukäynnit. Hoitokontaktit ja -verkostot ovat siis jo olemassa.
On erittäin tärkeää, että pyritte nyt yhdistämään lapsenne hoidosta vastaavat tahot (lääkityksestä vastaavat henkilöt, terapeutin ja muut verkostoon kuuluvat). Olkaa siis rohkeasti yhteydessä hoitaviin tahoihin ja kuvailkaa lapsenne tilannetta ja perheenne arkea heille jatkossakin.
Lapsen itsetuhoisuus on vanhemmille aina hyvin raskasta, ja olisi hyvä, että voisitte myös vanhempina saada tilaa omille ajatuksillenne ja tunteillenne. Voitte kysyä omia keskustelumahdollisuuksianne esimerkiksi lastanne hoitavilta ihmisiltä tai tiedustella paikkakuntanne aikuispalveluista (mielenterveystoimistosta).
Terveisin
Anna-Elina Leskelä-Ranta
Psykologi, erikoissuunnittelija
Kehitysvammaliitto