Lapsiveden koostumus ultrassa

Kysymys 

Hei,

Rakenneultrassa H20 lapsivedessä näkyi tiheästi kauttaaltaan leijuvan valkoisia pieniä hiutaleita, kuin lumisadetta sikiön ympärillä. Hiutaleita näkyi sekä vatsa- että emätinanturilla. Lapsiveden määrä oli normaali ja sikiön rakenteet kunnossa, koko vastasi hyvin viikkoja, kohdunkaula 4 cm, kiinni. 1. kolmanneksen yhdistelmäseulassa jäin kiinni korostuneesta niskaturvotuksesta (2,9 mm), myös molemmat veriarvot vetivät Downin suuntaan. NIPTissä ei todettu kohonnutta trisomiariskiä.

Rakenneultran tehnyt lääkäri tiedusteli raskaudenaikaisista verenvuodoista (ei ole esiintynyt), mutta en siinä jännityksissäni hoksannut kysyä tarkemmin noiden hiutaleiden merkityksestä eikä lääkäri niistä mitään enempää sanonut. Tulkitsin kuitenkin, että sellaisia ei kuuluisi tässä vaiheessa raskautta näkyä ja voivat siis liittyä jotenkin verenvuotoon (vaikka näkyviä vuotoja ei ole ollut)? Osaatteko sanoa jotain tuollaisen löydöksen yleisyydestä?

Jälkikäteen asia on jäänyt vaivaamaan ja seulahälytyksen jälkeen pienetkin poikkeavuudet pelästyttävät. Menin harmikseni vielä netistä asiaa penkomaan ja törmäsin harvinaisiin vakaviin synnynnäisiin ihosairauksiin (esim. iktyoosin vakavat muodot), jotka voivat lapsiveteen tehdä tuollaista ylimääräistä höttöä ja nyt huolestuttaa kovasti. Luin myös, ettei lapsenkinaa pitäisi vielä näillä viikoilla merkittävästi sikiön ihosta irrota. Voiko mekoniumia esiintyä lapsivedessä näin aikaisin? Vai voiko löydös olla täysin harmiton? Kannattaisiko asiaa vielä jotenkin tutkia? Sikiön suolistosta ei mitään poikkeavaa kaikua havaittu, mikä ymmärtääkseni voisi lapsivedessä esiintyvään vereen liittyä.

Kiitos arvokkaasta neuvontapalstastanne.

Vastaus 

Hei,

En nyt osaa näkemättä vastata tähän kysymykseen. Yleisin syy niin kutsuttuihin kaikutiiviisiin partikkeleihin lapsivedessä ensimmäisen raskauspuoliskon aikana on veri. Pientä istukan reunavuotoa voi olla ilman ulospäin näkyvää vuotoakin. Tuolloin usein saattaa nähdä sikiön vatsalaukussakin tiiviskaikuisuutta, koska sikiö nielee lapsivettä.

Myös erilaiset suolistotukokset voivat olla taustalla. Tuolloin uskoisi näkyvän laajentuneita suoliston mutkia sikiöllä. Kohdunsisäinen infektio, (supistusten aiheuttama) kohdunkaulan aukeaminen kohdun puolelta, voivat myös satunnaisesti antaa kuvatunlaisen ultraäänilöydöksen.

Mielestäni tilanteessa, jossa tutkija toteaa jonkin itselleen poikkeavan löydöksen, joka jotenkin aiheuttaa myös huolen tunteen, täytyy ehdottomasti järjestää kontrollitutkimus joidenkin viikkojen kuluttua.
 
Ystävällisin terveisin,
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri