Lapsivesipunktio ja nt

Kysymys 

Hei!

Sain rv 12+4 niskaturvotukseksi lukeman 3.8. ja kätilö oli vahvasti sitä mieltä että lapsi ei ole terve tai sydämmessä on vikaa. Nyt lapsivesipunktiota aikaistetaan viikolla koska odottaminen on raskasta. Nyt se tehdään 13+4 viikolla. Onko tämä vauvalle turvallista ottaa näyte näin aikaisin? ja onko todella suurempi todennäköisyys että lapsella on joku hätänä kuin että se syntyisi terveenä? Kätilö antoi aika kovan tuomion suoraan ja odottaminen on todellatuskallista nyt.

Vastaus 

Niskaturvotuksen arvo 3,8mm on melko suuri, mutta todennäköisyys terveeseen lapseen on edelleen varsin suuri. Ikäsi ei ole tiedossa, joten sen painoarvoa en voi huomioida. Mielestäni niskaturvotusseulaa tekevän kätilön ei kuulu ottaa kovasti kantaa löydöksen merkitykseen, vaan antaa potilaalle teoreettinen info asista (mieluiten kirjallisessa muodossa) ja kertoa mahdollisuudesta jatkotutkimuksiin.

Kansainvälisesti lapsivesipiston suositusaika on pääasiassa raskausviikko 16 ja sen jälkeen. Melko laajasti Suomessa lienee rajana raskausviikko 15. Istukkatutkimus sen sijaan voidaan tehdä aikaisemmin, mieluiten ennen raskausviikkoa 13. Raskausviikko 14-15 on siis hieman ongelmallinen, kumpikaan näyte ei ole aivan hyvä. Raskausviikolla 13+4 on mielestäni ehdottomasti mielekästä ottaa istukkanäyte. Varhaisiin lapsivesipistoihin liittyy enemmän komplikaatioita.

Terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri