Lasketun ajan siirtyminen

Kysymys 

Hei!

Odotan kolmatta lastani, ja nyt minua huolestuttaa lasketun ajan siirtyminen huomattavasti eteenpäin.

Viimeiset kuukautiset minulla alkoivat 2.6., ja 4.6. minulta poistettiin kuparikierukka. (Kiertoni ei ole aina niin säännöllinen; ennen viimeisiä kuukautisia kierto oli 37 päivää. Yleensä se on 29 - 32.) Raskaustesti 5.7. oli positiivinen. Kuukautisten mukaan laskettu aika olisi 7.3.2008. Rv 10+0 kävin ultrassa kiertoni vuoksi, ja siellä sikiö vastasi rv 6+2. Sydänääniä ei saatu kuulumaan ja ruskuaispussi näkyi. Ensimmäisessä raskaudessa laskettu aika pysyi samana ja toisessa raskaudessa se siirtyi eteenpäin 8 päivällä.

Vastaus 

Raskauden kesto ei aina vastaa aivan kuukautisista laskettua. Raskaustestin perusteella tuntuisi, että raskaus ei voisi olla 4 vk nuorempi kuukautisista laskettuun aikaan nähden. Vaihtoehtoja asiaan on useampia. Esimerkiksi se, että jostain syystä ultraäänimittaus ei ole tehty aivan oikein tai että sikiön kehityksessä on jotain periaatteellista ongelmaa, jolloin on odotettavissa, että kehitys pysähtyy kokonaankin.

Ainoa etenemisvaihtoehto mielestäni on kontrolloida ultraäänitutkimus 2 - 4 vk kuluttua.

Terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri