Lievästi kehitysvammainen

Kysymys 

Minkälainen ihminen on lievästi kehitysvammainen?

Vastaus 

Hei

Kehitysvammaisilla ihmisillä on vaikeuksia oppimisessa ja ymmärtämisessä. Kehitysvammaiset ihmiset tarvitsevat yksilöllistä tukea jokapäiväisessä elämässä. Haasteita voi olla esimerkiksi kommunikoinnissa, itsestä huolehtimisessa tai sosiaalisissa taidoissa. Oikeanlaisen tuen avulla kehitysvammaisen henkilön selviytyminen omassa elinympäristössään ajan mittaan yleensä kohenee.

Lisäksi johtava konsultti, PsL Heikki Seppälä Kehitysvammaliitosta kommentoi seuraavasti:

"Tavoitteena on ollut päästä eroon sellaisista leimoista kuin lievästi, keskiasteisesti tai vaikeasti kehitysvammainen. Nämä termit liittyvät enimmäkseen sellaiseen oppimiseen, mitä tarvitaan koulussa. Lievästi kehitysvammaiseksi kutsutaan ihmistä, joka on esimerkiksi oppinut lukemaan tai kirjoittamaan tai joka osaa ilmaista itseään hyvin puheella. Mutta tämä on vain pieni osa niistä taidoista, mitä elämässä selviytymiseen tarvitaan. Lievästi kehitysvammainen voi tarvita paljon apua ja tukea muista syistä, joskus jopa enemmän kuin sellainen ihminen, jota kutsutaan keskiasteisesti kehitysvammaiseksi. On vaarana, että "lievästi kehitysvammaisena" pidetyltä ihmiseltä odotetaan liikaa ja että hänet jätetään selviytymään liiaksi omin voimin."

"Tärkeintä onkin, että jokaisen kyky itsenäiseen selviytymiseen ja toisaalta avun ja tuen tarve päivittäiseen elämään selvitetään yksilöllisesti", Heikki Seppälä sanoo.

Terveisin
Kaisa Ikävalko
verkkotoimittaja