Mielenterveys ja kehitysvammaisuus

Mielenterveys on kykyä elää mielekästä arkea, solmia ihmissuhteita ja rakastaa. Se on myös kykyä tehdä työtä. Mielenterveyteen kuuluu mahdollisuus kehittyä ja kasvaa omaksi persoonaksi, joka pystyy tuntemaan terveesti ja eläytymään toisen ihmisen asemaan.

Mielenterveys ei kuitenkaan ole pelkästään yksilön ominaisuus eikä se ole pysyvä olotila. Niin ympäristön mahdollisuudet ja tapahtumat kuin yksilön kyvyt ja taipumukset vaikuttavat elämän eri vaiheissa mielen tasapainon löytymiseen tai järkkymiseen.

Kehitysvammaisten ihmisten mielenterveys on usein haavoittuvaisempi kuin muilla ihmisillä.

Erilaisia mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöitä esiintyy arviolta 30 - 50 % kehitysvammaisista henkilöistä. Mielenterveyshäiriöiden yleisyys kehitysvammaisilla henkilöillä on muuhun väestöön verrattuna vähintään 2-3-kertainen.

Suomessa joka kolmannella lievemmin kehitysvammaisella - ja lähes joka toisella vaikeammin kehitysvammaisella henkilöllä arvioidaan olevan joko mielenterveyden tai sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmia.

Kehitysvammaiset henkilöt kärsivät samoista mielenterveyden häiriöistä kuin muukin väestö, mutta niiden jakauma on jossain määrin erilainen. Esimerkiksi psykoottiset häiriöt, ADHD ja käytöshäiriöt ovat kehitysvammaisilla muuta väestöä tavallisempia.

Toisaalta kehitysvammaisten mielenterveyden ongelmissa esiintyy myös alidiagnosointia, ja esimerkiksi masennus ja ahdistushäiriöt jäävät usein toteamatta.

KEHAS -loppuraportissa tulee esille, että sosiaali- ja terveyspalveluista mielenterveyspalveluiden saatavuus kehitysvammaisille henkilöille on kaikkein heikointa. Syyksi palvelun heikolle saatavuudelle nähdään mielenterveyspalveluiden aliresursointi, mutta myös kehitysvammaisuuden tuottamat ennakkokäsitykset peruspalveluissa. Hoitovastuuta kehitysvammaisten henkilöiden kohdalla on joissakin tapauksissa yritetty siirtää mielenterveyspalveluista kehitysvammapalveluihin. (STM 2016:17)