Milloin tarvitaan raskauden tehoseurantaa?

Kysymys 

Raskautemme on jo päättynyt onnellisesti terveen tytön syntymään,
mutta mieltäni on jäänyt vaivaamaan muutama asia.

Saimme raskausviikolla 10+0 tehdyssä veriseulassa poikkevan tuloksen,
joka antoi down-riskiluvuksi 1:110. S-HCG-B-V oli käsittääkseni
suhteellisen normaali: 89,52 ug/L eli 1,31 Mom, korjattu Mom 1,32, mutta S-PAPP-A
hyvinkin matala: 242,13 mU/L eli 0,29 MoM, korjattu MoM 0,26. Päädyimme
istukkabiopsiaan, tuloksena normaali kromosomisto, ja loppuajan
raskautta seurattiin normaalisti neuvolassa.

Etenkin tuo hyvin alhainen S-PAPP-A on kuitenkin jäänyt
askarruttamaan. Ymmärtääkseni alhainen S-PAPP-A on liitetty mm.
raskausmyrkytykseen, sikiön pienipainoisuuteen ja jopa keskenmenoon ja kohtukuolemaan, ja
joissakin muissa maissa se merkitsee ilman muuta ainakin raskauden tarkempaa
seurantaa.

Mistä se siis oikeastaan kertoo? Olisiko tarkempi raskauden seuranta, esim.
ylimääräiset ultrat, olleet tarpeen? Voiko lukema olla noinkin
alhainen ilman että mitään on istukassa tai sen toiminnassa vialla?

Vastaus 

Hei,

Mitkään nk. markkerit eivät ole koskaan täysin ehdottomia.
Yksittäisen markkerin yhteys johonkin oireeseen/tautii on yleensä
sattumalöydös. Useimmilla tutkittavilla markkereilla löytyy yhteyttä
moneenkin tekijään. Ainoana löydöksenä mikään niistä ei juuri koskaan
yksinään edellytä oireettoman, esimerkiksi raskauden, tehoseurantaa. Esim. papp-a
siirtyy istukan kautta äidin verenkiertoon; siten sen pitoisuuteen vaikuttaa
moni häiritsevä tekijä. Mitään niin vakuuttavaa yhteyttä mainitsemiisi
raskauongelmiin ei ole löydetty, että matalan papp-a:n vuoksi
erikoissairaanhoitoseuranta olisi tarpeen.
Onnea terveestä lapsesta.

Terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri