Minkä ikäisenä lapsi tutkimuksiin?

Kysymys 

Hei,

Kysyisin, että minkä ikäisenä lasta voi lähteä tutkimaan, jos itse äitinä huomaan lapsen olevan erityinen ja niin sanotusti jotain vialla?

Vastaus 

Hei,

Hyvä kysyjä, vastaukseni on että kaikenikäisenä! Yhteinen näkemys erityistutkimusten tarpeesta ja ajankohdasta oman terveyskeskuksen tai neuvolan kanssa löytyy yleensä keskustellessa. Tämä saattaa kuitenkin tarvita useamman tapaamiskerran.

Joskus vanhemmasta tuntuu, että hänen havaintoaan vähätellään eikä tutkimuslähetettä tehdä. Toisinaan neuvolan mielestä vanhempi ei tunnu ymmärtävän tilanteen vaatimuksia. Lapsen motoriikan ja kontaktin/kommunikaation/puheenkehityksen poikkeavuuksiin voi ja pitääkin puuttua perusterveydehuollon tasolla jo varhain, ilman sen spesifisempiä tutkimuksia (terapeuttien konsultaatio ja seuranta, ohjeet kotiin ja hoitopaikkaan).

Toisinaan seurannassa ilmenee, että kyse oli tälle yksilöllisestä, lapselle ominaisesta kehitysaikatalusta, ja viive kuroutuu. Havaittujen pitempiaikaisten toimintapoikkeavuuksien syyn/syiden tutkimukset, kuten aivojen kuvantaminen, EEG, aineenvaihduntatutkimukset sekä geneettiset ja neuropsykologiset selvitykset, tehdään yleensä lastenneurologisella poliklinikalla, joka palvelee vauvasta teiniin.

Tutkimuksia joudutaan ajoittain uusimaan lapsen kasvaessa. Diagnoosi on hyvä tilanteen selkiyttäjä ja suuntaa myöhemmät kuntoutustoimet oikeille urille, mutta lapsi itse on keskiössä, ei tautinimi.

Ystävällisin terveisin,

Marja-Leena Hassinen
Lastentautien erikoislääkäri, kehitysvammalääkäri