Alkoholinkäyttö alkuraskaudessa

Kysymys 

Näitä kysymyksiä tulee varmaan paljon, mutta minun on pakko jatkaa keskustelua koska aihe ei jätä minua rauhaan.

Luin tämän päivän Helsingin Sanomista suomalaistutkimuksesta, jossa sanottiin jo ensimmäisten viikkojen hedelmöityksen jälkeen olevan alkoholinkäytön kannalta erittäin tuhoisia. Jutussa puhuttiin jopa altistuksesta ennen hedelmöittymistä.

Olen päälle kolmekymppinen nainen ja nyt viimeisellä raskauskolmanneksella. Raskaus on sujunut suhteellisen ongelmattomasti lukuun ottamatta lievää veristä vuotoa aivan viime viikkoina. Ennen kuin tiesin olevani raskaana, join eräissä illanistujaisissa pullon viiniä sekä yhden oluen. Jälkeenpäin olen laskenut olevani tänä aikana raskausviikolla 3+2. Lisäksi kaksi päivää myöhemmin join kuusi pientä olutta (rv 3+4). Viimeiset alkoholiannokset (2 isoa olutta) join seuraavana perjantaina kun olin ollut raskaana 4+1. Alkoholimäärät olivat minulle poikkeuksellisen suuria.

Olen ollut siinä uskossa etten tule raskaaksi, koska aiemmin yritimme mieheni kanssa lasta noin vuoden ajan eikä mitään tapahtunut. Olin varma että tullakseni raskaaksi tarvitsen hedelmöityshoitoja. Jätin raskaushaaveet sikseen ja ajattelin käydä tutkimuksissa kunhan työelämän kiireet hellittävät. Miten saisin tietää mitä mahdollisia haittoja olen aiheuttanut sikiölle?

Vastaus 

Sinun kannattaa ottaa yhteyttä teratologiseen tietopalveluun (www.hus.fi).

Palvelu antaa tietoa hedelmällisyyteen ja sikiön kehitykseen haitallisesti vaikuttavista lääkkeistä ja muista ulkoisista tekijöistä (myös alkoholista).

He vastaavat arkisin klo 9 - 12 numerossa (09) 4717 6500 (normaalihintainen puhelu).

Ystävällisin terveisin
Vernerin verkkotoimitus