Np-ultra ja PAPP-A -arvo

Kysymys 

Kävimme np-ultrassa. Vauvan niskaturvotus oli 1.01 ja näytti voivan hyvin. Mieltäni jäi kuitenkin askarruttamaan, kun lääkäri sanoi labratuloksista pappa-a:n olevan korkea. Luku oli jotain 3:lla alkavaa. Sitten hän kuitenkin huomasi, että oli katsonut väärin, koska verikokeista oli aikaa vain viikko ja tällöin kuulemma saattaa olla korkeammat arvot. Hän ei selittänyt, mitä tuo Pappa-a ylipäätään tarkoittaa, ja mitä haittaa olisi korkeasta arvosta. Jos hän ei olisi katsonut väärin, olisi lääkärintutkimus ollut kuulemma edessä. Käsittääkseni liittyisi jotenkin istukkaan? Muut tulokset olivat normaalit ja downin riskilukukin oli pieni. Olen 23-vuotias ensisynnyttäjä.

Vastaus 

Pregnancy-associated-plasmaprotein-A = PAPP-A on istukan tuottama valkuaisaine. Sitä pääsee aina raskauden aikana äidin verenkiertoon. Mitään täysin ehdottomia normaaliarvoja ei ole, mutta tutkimusten perusteella on luotu eri raskausviikoille jonkinlaiset viitearvot. Kunkin rvk:n s-PAPP-A –arvot suhteutetaan vielä nk. MoM-arvoksi siten, että MoM 1 on aina ideaali. Kysymyksestä ei selviä, onko tuo 3:lla alkanut luku MoM- vai absoluuttinen arvo. Oikeastaan sellaista kuin liian korkea PAPP-A ei tunneta, vaan ongelmat yhdistetään nimenomaan matalaan arvoon. Käytössä olevien tietojen perusteella vaikutelma on, että mitään huolestuttavaa ei olisi.

Ystävällisin terveisin

Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri