Ohjaaja, lyhytaikaisen asumisen yksikkö Tikkarelli, Järvenpää, Eteva kuntayhtymä

Eteva kuntayhtymä on Suomen suurin vammaisalan osaamiskeskus. Meitä etevalaisia on noin 1 300, ja palvelujamme käyttää vuosittain noin 1 600 asiakasta. Toimipisteemme sijaitsevat Uudenmaan, Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien alueella.

Tervetuloa edelläkävijöiden joukkoon tekemään yhteiskunnallisesti merkittävää työtä!

Haemme OHJAAJAA

Järvenpään asumispalveluihin (Järvenpää 10) toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.
Kyseessä on lasten ja nuorten lyhytaikaisen asumisen yksikkö (Tikkarelli).

Tehtävänäsi on yksilöllisen elämänsuunnittelun mukaisesti asiakkaan tukeminen, ohjaaminen ja avustaminen arjessa. Työ on jaksotyötä.

Ohjaajan kelpoisuusehtona on sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Edellytämme Sinulta hyvää ammatillista osaamista, Etevan arvojen hyväksymistä sekä kykyä omaksua yksilöllisen elämänsuunnittelun menetelmät osaksi omaa työtäsi. Arvostamme kokemustasi kehitysvammatyöstä ja yksilöllisen elämänsuunnittelun menetelmistä. Katsomme eduksesi mielenterveys- ja autismityön osaamisen.

Noudatamme soveltuvaa kunta-alan virka- ja työehtosopimusta. Käytämme 6 kk:n koeaikaa.
Valitun on esitettävä terveydentilastaan työterveyshuollon lausunto ennen tehtävän vastaanottamista. Hygieniaosaaminen tulee osoittaa.
Tehtävään valitun henkilön tulee esittää rikosrekisteriote alaikäisen kanssa työskentelyn vuoksi (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 3§).
Valitulta henkilöltä edellytämme myös rekisteröitymistä Valviran Suosikki- tai Terhikki- ammattihenkilörekisteriin.

Lisätietoja tehtävästä antaa palvelupäällikkö Heini Liimatainen puh. 040 304 7470

Hakua on jatkettu. Otamme huomioon aikaisemman haun (15.11. – 29.11.2017) aikana tulleet hakemukset.

Hakuaika päättyy 21.12.2017 kello 12.00. Toivomme hakemuksia ensisijaisesti sähköisenä. Sähköisen hakulomakkeen pääset täyttämään oheisesta linkistä. Hae paikkaa!