Ohjaaja, Vaalijalan kuntayhtymä, Kangasniemi

Vaalijalan kuntayhtymä on Itä-Suomessa erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden palveluja järjestävä palveluntuottaja, jonka osa on Vaalijalan osaamis- ja tukikeskus. Kuntayhtymällä on avopalvelujen toimipisteitä viidellätoista (15) paikkakunnalla.

Haemme Puulan palvelukotiin Kangasniemelle 28.8.2017 klo 15.00 mennessä OHJAAJAA.

Kelpoisuutena tehtävään on sosiaali- tai terveysalan perustutkinto tai alan aikaisempi kouluasteinen ammatillinen tutkinto. Soveltuvia koulutuksia ovat mm. kehitysvammaisten ohjaajan ja hoitajan tutkinnot sekä soveltuvat lähihoitajan ja sosionomin tutkinnot.

Eduksi katsomme kehitysvammahuollon ohjaus- ja hoitotyön kokemuksen. Ohjaajan tehtävä on kokonaisvaltaista asiakkaiden arjen tukemista ja omatoimisuuden edistämistä.

Työ alkaa sopimuksen mukaan. Palkkaus on KVTES:n mukainen.

Ensisijaisesti odotamme hakemuksia osoitteessa www.vaalijala.fi/Tule meille töihin. Hakemuksen ja CV:n ilman muita liitteitä voi myös toimittaa osoitteella Vaalijalan kuntayhtymä, Nenonpellontie 40, 76940 Nenonpelto. Kuoreen merkintä: Hakemus/Puula, ohjaaja.

Ennen tehtävän vastaanottamista valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Koeaika on kuusi kuukautta.

Lisätietoja antaa palvelukodin johtaja Maija Ylönen, puh. 044 389 9615, maija.ylonen(at)vaalijala.fi. Lisätietoja kuntayhtymästä www.vaalijala.fi.