Pidennetyn oppivelvollisuuden opetussuunnitelma

Kysymys 

Onko missään tietoa siitä, miten tällaisissa luokissa opiskellaan (lievemmin vammaisten ns. EHA-opetussuunnitelma 1:n mukaan) Helsingin ja Uudenmaan seudulla?

Vastaus 

Opetushallituksen sivuilla kerrotaan, että

"Jos perusopetukselle säädettyjä tavoitteita ei lapsen vammaisuuden tai sairauden vuoksi ilmeisesti ole mahdollista saavuttaa yhdeksässä vuodessa alkaa oppivelvollisuus vuotta säädettyä aikaisemmin eli 6-vuotiaana ja kestää 11 vuotta (Pol 25 § 2 mom.)."

Lisäksi samaisella sivustolla sanotaan, että

"Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevia koskevat samat säädökset kuin muitakin, esimerkiksi valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta (1435/2001)."

Tänä syksynä voimaan tulivat uudet perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet jotka koskevat kaikkia perusopetuksen oppilaita. Kunnat tekevät tältä pohjalta omat opetussuunnitelmansa. Kullekin oppimisessa tukea tarvitsevalle oppilaalle laaditaan yksilöllinen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma tai yksilöllinen opetussuunnitelma.

Lisätietoa OPSista saa Opetushallituksen sivuilta.

Tarkempaa tietoa kunta- ja koulukohtaisista opetussuunnitelmista meillä ei ole. Paras konsti saada tietoa on olla yhteydessä johonkin Uudenmaan kuntaan. Kysymyksessäsi tarkoittamia oppilaita opetetaan esimerkiksi Uomarinteen koulussa Vantaalla ja Käpylän peruskoulussa Helsingissä.

Ystävällisin terveisin
Vernerin verkkotoimitus