Seerumiseulan veriarvot

Kysymys 

Olen raskaana ja huolissani verikokeiden tuloksista. Minulta otettiin rv 10+0 verestä seerumiseula. S-PAPPA oli 420 mU/l ja S-hCG-B-V 88.61 ug/l. Ovatko arvot normaalit? Nt-ultraan on vielä yli viikko aikaa. Ikää minulla on 30. Raskaus alkoi ICSI-hoidon tuloksena ja minulla oli käytössä useita tukilääkityksiä. Raskauden alkaminen laukaisi hyperstimulaation, joka helpotti noin kolmessa viikossa. Hyperstimulaation vuoksi on ultrattu jo monta kertaa ja alkio on kasvanut oikeassa tahdissa. Ennestään meillä on jo yksi terve lapsi.

Vastaus 

Kuten jo useammin olen todennut, kyseessä on yhdistelmäseula ja siksi riskilaskenta tehdään vasta, kun kaikki osatekijät ovat tiedossa (seerumiarvot, nt, pääperämitta ja äidin ikä). Yksittäisen osatekijän osuvuus on huomattavasti huonompi kuin kaikkien yhdessä. Lisäksi nuo absoluuttiset arvot tulee mieluiten muuttaa nk. MoM-arvoiksi, jolloin luvut ovat suoraan vertailukelpoisia raskausviikosta riippumatta. Kovin kaukana hyvin keskiarvoisesta tasosta nuo luvut eivät ole, ikäriskisi on pieni ja tähän asti uä-tutkimukset ovat olleet normaalit, joten hyvien tulosten todennäköisyys on suuri.

Ystävällisin terveisin,

Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri