Sikiön pieni AC mitta

Kysymys 

Hei, kävin ultrassa rv 30+2. Mitatut arvot olivat BPD 75.19, HC 283.33, FL58.5, AC 230. Tuo vartalonympärys mitattiin tarkasti kolmeen kertaan ja arvo vaihteli mittauksissa 229-232mm välillä. Kaikki muut katsottavissa asiat oli ok (mm. istukan toiminta, napavaltimon virtaus, sydänäänet, verenkierto) paitsi tuo vartalonympärys jätätti paljon. Aiempi ultra oli 23+2, jolloin AC oli 178mm.

Voiko tämä kasvun jätättämä vartalonympäryksessä viitata kehityshäiriöön, kun rakenteellisesti mm. istukka vaikuttaa toimivan hyvin? Olen viimeisen 5-6vk aikana käyttänyt flagyl comp puikkoja (yht. 10kpl) supistuksiin.

Vastaus 

Kaikki sikiöt ovat yksilöllisiä kasvussaan. Mittojen perusteella sikiö on mitattu jonkin verran hoikaksi. Tällöin tulee tarkastaa sikiön vointi myös muilla uä-löydöksillä (kuten on tehtykin). Mistään kehityshäiriöstä tuskin on kyse, mutta toki varmaan kasvuseurantaa on hyvä järjestää, jotta saadaan ajoissa kiinni mikäli sikiön voinnissa ja kasvussa raskauden edetessä tulee muutosta.

Flagyl c. ei tiedetä vaikuttavan sikiön kasvuun mitenkään. Sinänsä 5-6vk käyttö vaikuttaa hieman oudolta? Kyseessä on antibiootti-hiivalääke emätinpuikko.

Ystävällisin terveisin,
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri