Toimeentulotuki

Toimeentulotuki on taloudellista tukea. Jokaisella on oikeus saada toimeentulotukea, jos hän on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloa ansiotyöllään, yrittäjätoiminnallaan tai muiden etuuksien avulla. Myös kehitysvammaisilla henkilöillä on oikeus saada tarvittaessa toimeentulotukea. Se on viimesijainen taloudellinen tuki.

Toimeentulotukea haetaan siltä kunnalta/sosiaalitoimelta, jonka alueella henkilö tai perhe vakinaisesti oleskelee.

Toimeentulotuen määrään vaikuttavat henkilön tai perheenjäsenten käytettävissä olevat tulot ja varat.

Perusosaan lasketaan esimerkiksi ravintomenot, vaatemenot, vähäiset terveydenhuoltomenot, henkilökohtaisesta ja kodin puhtaudesta aiheutuvat menot, paikallisliikenteen käytöstä, puhelimen käytöstä aiheutuvat menot.

Lisäosalla katetaan tarpeen mukaan muut kuin perusosaan sisältyvät asumis- ja terveydenhuoltomenot ja muut henkilön tai perheen erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuvat menot. Näitä voivat olla esimerkiksi sairauskulut ja lääkärin määräämistä lääkkeistä syntyneet kulut.

Toimeentuloa maksetaan seuraavien lakien perusteella: sosiaalihuoltolaki 13§ kohta 2 (So 201) ja laki toimeentulotuesta (So 202).

Päivitetty 5.4.2011

Anna palautetta tästä sivusta