Odottajille

Kuva: Kimmo Räisänen
Odottajat kohtaavat lukuisia kysymyksiä ja valintatilanteita. Raskauteen ja elämäntapoihin liittyvien perusasioiden lisäksi tarvitaan tietoa raskausaikana tehtävistä tutkimuksista. Odottaja saattaa pohtia valintoja tehdessään myös omia arvojaan.
On hyvä miettiä etukäteen, haluaako osallistua raskauden perusseurannan lisäksi vapaaehtoisiin seulontatutkimuksiin. Joskus raskauden kulku voi muuttua erilaiseksi kuin etukäteen ajateltiin. Odottava perhe saattaa joutua päättämään raskauden jatkosta. Tällaisissa tilanteissa keskustelu koulutettujen tukihenkilöiden kanssa voi olla avuksi. Mahdollisesti halutaan myös kysyä lisätietoa asiantuntijoilta.
Niskaturvotusseulonta aiheuttaa huolta
Erityisesti niskaturvotuksen seulonta aiheuttaa odottajissa epävarmuutta ja joskus myös huolta. Lähes kaikilla sikiöillä esiintyy jonkinlaista niskaturvotusta. Lisääntynyt turvotus kertoo kohonneesta poikkeavuuden todennäköisyydestä. Seulonnan avulla arvioidaan, kenelle on järkevää tarjota jatkotutkimuksia. Lisääntynyttä turvotusta voi esiintyä, vaikka mitään kehityshäiriötä ei olisikaan.
Vertaistukea verkosta
Millaista elämä olisi, jos perheeseen syntyisi vammainen lapsi? Tai miten raskauden keskeytyksestä selvittäisiin? Muiden samankaltaisia asioita kokeneiden ihmisten kirjoitukset voivat antaa tukea. Nämä sivut käsittelevät edellä mainittuja aiheita. Kaikista mieltä painavista kysymyksistä voi keskustella myös neuvolassa.