Etusivulle » Odottajille » Tukihenkilöiden esittely » 

Tukihenkilöiden esittely

Arja

Olen neljän lapsen äiti Pohjois-Pohjanmaalta. Lapset ovat syntyneet -90, -91, -94 ja -97. Nuorimmainen on liikunta- ja kehitysvammainen ja lisäksi allergiaa ja epilepsiaa sairastava nuoriherra. Olen tällä hetkellä kotiäitinä (omaishoitajana).

Eeva

Olen keskisuomalainen kahden lapsen työssäkäyvä äiti. Vanhemmalla lapsella, jo koululaiseksi kasvaneella, on Downin syndrooma. Nuorempi lapsi on vielä päivähoidossa. Down-poikamme varhaisvaiheita sävyttivät monet terveyteen liittyvät huolet, mutta kun niistä päästiin yli, hän on saanut olla varsin terve. Nyt kun kouluratkaisut on tehty ja vaikuttavat onnistuneilta ja terapiat ovat menossa, tuntuu, että asiat soljuvat omalla painollaan. Arki on tavallista lapsiperheen arkea ja lapset saavat olla monissa asioissa vanhempien mukana. Erityisen iloinen olen isän aktiivisesta osallistumisesta lasten elämään.

Jana

Olen 46-vuotias helsinkiläinen kolmen lapsen äiti. Nuorimmaiseni on 10-vuotias iloinen ja vilkas tyttö, ja hänellä on harvinainen oireyhtymä nimeltään Cornelia de Lange. Heti syntymän jälkeen alettiin epäillä, ettei hän olisi täysin terve. Hän on käynyt päiväkodin omahoitajan avustamana ja käy tällä hetkellä neljättä luokkaa autismiluokalla. Tyttärelläni ei ole vielä puhetta, mutta hän harjoittelee kovasti ja opettelee tukiviittomia ja kuvien käyttöä. On odotettavissa, että hän oppisi muutaman sanan lauseita. Elämämme on asettunut omiin uomiinsa ja elämme normaalia lapsiperheen arkea.

Juhani

Olen reilusti nelikymppinen yhden lapsen isä. Down-tyttömme syntyi -97 joulukuussa. Alkuhämmennyksen jälkeen elämä normalisoitui tavalliseksi lapsiperheen arjeksi. Käyn töissä ja jatkan harrastusta lentopallon parissa. Vietämme normaalia uusperhe-elämää iloineen ja suruineen.

Katariina

Olen työssäkäyvä perheenäiti. Perheessämme on kolme lasta (-93, -96 ja -98). Nuorimmaisella lapsellamme on Downin syndrooma. Emme tienneet hänen kehitysvammaisuudestaan ennen syntymää, vaan se tuli meille täytenä yllätyksenä. Pian syntymän jälkeen pojalla todettiin myös synnynnäinen sydänvika (AVSD). Sydänleikkaus tehtiin pojan ollessa kahden kuukauden ikäinen, ja se onnistui hyvin. Nykyään hän on vilkas ja energinen poika, joka käy koulua innokkaana ja uteliaana.

Katja

Olemme perhe Pohjois-Savon maisemista. Perheeseemme kuuluu minun ja mieheni lisäksi 7-vuotias tyttö ja 4-vuotias Down-poika. Koira ja kissa ovat myös osana perhettämme. Opiskelen tällä hetkellä ja jään pian äitiyslomalle, joten opintoihini tulee pieni katkos. Arki on meillä ihan tavallista perhe-elämää; poika käy päiväkodissa ja tyttö on reipas ekaluokkalainen. Kohta meillä on ajankohtaista varhennetun eskarin alkaminen pojalla ja sen myötä kouluasiat.

Pipsa

Olen v. -97 syntyneen Down-tytön äiti. Tytön syntyessä olin itse 35-vuotias. Perheeseemme kuuluu lisäksi tytön isä sekä jo aikuinen poika. Elämme uusperheen elämää, johon nuorimmaisemme syntyi odotettuna perheenjäsenenä. Tytön vammaisuus oli alkuun suuri yllätys, mutta elämä on muotoutunut omaan tavalliseen uomaansa.

Sirpa

Perheeseemme kuuluu isä, äiti ja neljä lasta (-92, -93, -95 ja -98). Toiseksi nuorin lapsemme on Down-tyttö. Saimme tietää kehitysvammasta jo raskausaikana. Samalla paljastui myös vakava sydänvika (AVSD), joka onneksemme saatiin leikkauksella korjattua vauvan ollessa kaksikuinen. Tällä hetkellä tyttäreni harrastaa jalkapalloa ja telinevoimistelua sekä käy ala-astetta EHA-luokalla.

Sivu päivitetty: 28.10.2009

Anna palautetta tästä sivusta