Hygienia

Kädet pitää aina muistaa pestä hyvin ennen ruoan valmistusta. Kädet pitää myös pestä ruokaa valmistettaessa, kun vaihdetaan lihasta tai kalasta kasviksiin tai päinvastoin. On tärkeää käyttää puhtaita työvälineillä ja olla käyttämättä samoja välineitä käsiteltäessä raakaa lihaa ja kasviksia. Kasvikset ja hedelmät on pestävä huolellisesti.

On myös tärkeää kuumentaa ruoka kunnolla ja jäähdyttää se äkkiä. Useimpien bakteerien kasvua elintarvikkeissa ehkäisee, että jääkaappi pidetään riittävän kylmänä. Nämä ovat hyviä perusohjeita koko perheelle myös vauvan syntymisen jälkeen.

Päivitetty 25.7.2011

Anna palautetta tästä sivusta