Työllistymiseen liittyviä haasteita

Monissa maissa kehitysvammaisten henkilöiden osallistuminen työelämään on huomattavasti pidemmällä kuin Suomessa. Parhaat tulokset on saatu siellä, missä on panostettu työllistymiseen työhönvalmentajan tuella. Tämä on myös Suomessa se toimintatapa, mihin luotetaan.

Vammaisjärjestöt ovat viime vuosina käynnistäneet keskustelua vammaisten henkilöiden työllistymisen esteistä. Kehitysvammaisten ihmisten työllistäminen vähintään osa-aikaiseen palkkatyöhön on täysin mahdollista.

Ongelmat ja haasteet ovat erilaisissa toteuttamista jarruttavissa ja estävissä tekijöissä, jotka ovat muualla kuin kehitysvammaisten ihmisten työkyvyssä. Seuraavassa listassa on eritelty työllistymisen esteitä:

  1. Työnantajilla ei ole riittävästi tietoa (kehitys)vammaisten henkilöiden tarjoamasta työvoimapotentiaalista ja siitä, mitä tukitoimenpiteitä on saatavilla työllistymisen helpottamiseksi.
  2. Työhönvalmentajia ei ole riittävästi. Kunnissa ei ole riittävästi työhönvalmentajan virkoja/toimia.
  3. Kunnallisten vammaispalveluiden työelämätuntemus on vähäistä ja ohutta. Sosiaalihuollon tavoitteisiin ja ajattelutapaan kuuluva hoiva-ajattelu korostaa enemmän suojelemista ja varjelemista kuin yhdenvertaista osallisuutta.
  4. Monille kunnallisille vammaispalveluille tavoitteeksi näyttää riittävän kehitysvammalain tai sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan ulkoistaminen tavallisille työpaikoille eli ns. avotyötoiminta. Tämä on tavallista työtä tavallisilla työpaikoilla, mutta ilman työlainsäädännön turvaa, työsopimusta, palkkaa, työterveyshuoltoa, eläketurvan kertymistä jne. Avotyötoiminnalla voi olla paikkansa työkokeilu- tai harjoittelumahdollisuuden antajana, mutta sen paikka ja merkitys kehitysvammaisten ihmisten työllistämisen keinona pitää arvioida uudelleen.
  5. Liian ahdasrajaiset mahdollisuudet yhdistää palkkatuloja ja kansaneläkelain mukaista työkyvyttömyyseläkettä ovat selvä työllistymisen este. Hieman yli 700 euron tuloraja eläkettä saavalle henkilölle on liian matala. Kyse on kuitenkin lähes aina osa-aikaisista ja pienipalkkaisista töistä, joissa palkkaus harvoin nousee sille tasolle, että olisi huolta etuuksien väärinkäytöstä.  
  6. Työvoimapalvelujen (TE-toimistojen) ja vammaispalveluiden yhteistyön ja työnjaon rajapinnat vaativat selvittämistä. Ohjeiden ja käytäntöjen yhdenmukaistamiseen on tarvetta siihen suuntaan, että TE-toimistoilla olisi nykyistä vahvempi rooli myös työkyvyttömyyseläkkeellä olevien henkilöiden työllistymisen tukemisessa.
  7. Osatyökykyisten ihmisten työeläkevakuutukset herättävät työnantajissa epävarmuutta. Erillisjärjestelyt työntekijöiden vakuuttamisessa ovat nykyisin mahdollisia suurtyönantajille.
  8. Ammatillisen koulutuksen ja työelämän yhteys on ammatillisessa erityisopetuksessa puutteellinen. Yhteiskunta panostaa voimavaroja erilaisten oppijoiden toisen asteen koulutukseen, mutta nämä nuoret joista merkittävä osa on kehitysvammaisia kouluttautuvat työttömiksi tai koulutustaan vastaamattomaan työtoimintaan työ- ja päivätoimintakeskuksissa.