Uretraläppä sikiöllä

Kysymys 

Ensimmäisessä ultrassa raskausviikolla 11+5 havaittiin sikiöllä normaalia suurempi virtsarakko (kooltaan 0,8 x 0,5 mm), joka ei yhtään tyhjentynyt tutkimuksen aikana, vaikka sikiö liikkui. Tutkimuksen tehnyt kätilö kertoi uretraläpästä, joka voisi esimerkiksi aiheuttaa tämäntyylisen vaivan.

Missä vaiheessa voidaan tietää ja tutkia tarkemmin syy, miksi sikiön virtsarakko on tämänkokoinen? Huoli on kova, ja tietoa tuntuu olevan tarjolla vähän.

Vastaus 

Mitat lienevät senttimetrejä? Alle 1 cm virtsarakko ei vielä ole kovin huolestuttava. Rvk 11 rakkoon puhumattakaan munuaisista ei juuri voi ottaa vielä lopullista kantaa. Asia selvenee viimeistään rakenneultraäänitutkimuksen yhteydessä. Toisaalta, jos tutkimuksen tehneen henkilön mielestä tilanne on ollut häntä huolestuttava, voisi mielestäni järjestää kontrollin rakon tilanteen suhteen esimerkiksi rvk 15.

Uretraläppä on poikasikiöillä rakon tyhjenemistä estävä tai hankaloittava "tukos" virtsaputkessa. Jos rakko ei pääse tyhjenemään, siirtyy muodostuvan virtsan paine virtsajohtimiin ja munuaisiin, jolloin munuaisaltaat laajenevat. Pahimmassa tapauksessa toimivaa munuaiskudosta tuhoutuu. Tällaista diagnoosia en kuitenkaan vielä tekisi rvk 11.

Terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri