Vammaispalvelulain ja kehitysvammalain yhdistäminen

Vammaispalveluista säädetään sosiaalihuoltolaissa (1301/2014, 710/1982), laissa vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista (vammaispalvelulaki 380/1987) sekä laissa kehitysvammaisten erityishuollosta (kehitysvammalaki 519/1977).

Uuden lain tavoitteena on, että vammaisten henkilöiden tarvitsemista erityispalveluista säädetään uudistetussa erityislaissa, joka koskee yhdenvertaisesti kaikkia vammaisryhmiä. Uuden vammaispalveluita koskevan erityislain tarkoituksena on

  • edistää vammaisten henkilöiden edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä
  • ehkäistä ja poistaa vammaisuuden aiheuttamia haittoja ja esteitä sekä
  • turvata eri tavoin vammaisten henkilöiden yhdenvertaista palvelujen saatavuutta.

Lakien yhdistämistä valmistellut ns. VALAS-työryhmä sai työnsä päätökseen keväällä 2015. Nykyinen hallitus on linjannut, että vammaislainsäädännön uudistustyötä arvioidaan vielä uudelleen suhteessa hallitusohjelman kirjauksiin, jotka liittyvät kuntien kustannusten karsimiseen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä. STM on asettanut Kynnys ry:n toiminnanjohtaja Kalle Könkkölän selvittämään tapoja toteuttaa vammaispalveluihin kohdistuvia säästöjä. Selvitystyön ajankohta on 15.5.–15.10.2016.

Lakien yhdistämistä valmistelleen työryhmän ehdotukset

Työryhmä ehdottaa, että vammaispalvelu- ja kehitysvammalait yhdistetään. Palveluiden saamisen perusteeksi tulisi yksilöllinen arvio siitä, miten vamma rajoittaa toimintakykyä. Diagnoosi tai vamman syntytapa ei määrittele palvelujen saamista.

Työryhmä ehdottaa lainsäädäntöä uudistettavaksi säätämällä laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä erityispalveluista. Laki täydentäisi sosiaalihuollon yleislakina sovellettavaa sosiaalihuoltolakia (1301/2014). Vammaisten henkilöiden tarvitsemaan terveydenhuoltoon ja lääkinnälliseen kuntoutukseen sovellettaisiin terveydenhuoltolakia (1326/2010). Uutta lakia sovellettaisiin henkilöön, joka tarvitsee pitkäaikaisen vamman tai sairauden aiheuttaman toimintarajoitteen johdosta välttämättä ja toistuvasti apua tai tukea suoriutuakseen tavanomaisessa elämässä.

Kunnan olisi järjestettävä laissa tarkoitettuja erityispalveluja, jos vammainen henkilö ei saisi muun lain nojalla yksilöllisen tarpeen ja edun mukaisia palveluja. Lakia ei kuitenkaan sovellettaisi henkilöön, jonka toimintakyky on heikentynyt pääasiassa ikääntymiseen liittyvien sairauksien ja toimintarajoitteiden vuoksi.

Lain tarkoituksena olisi toteuttaa vammaisen henkilön yhdenvertaisuutta ja osallisuutta yhteiskunnassa sekä ehkäistä ja poistaa esteitä, jotka rajoittavat henkilön yhdenvertaisuuden saavuttamista. Lisäksi lain tavoitteena olisi edistää vammaisten henkilöiden itsenäistä suoriutumista ja itsemääräämisoikeutta sekä turvata yksilöllisen tarpeen mukaiset, riittävät ja laadultaan hyvät palvelut. Laissa ehdotetaan säädettäväksi erityispalvelujen toteuttamisessa noudatettavista menettelytavoista ja keskeisistä vammaisen henkilöiden sosiaalihuollon erityispalveluista.

Lainsäädäntöuudistuksen taustaa

Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamista selvittäneen työryhmän loppuraportin mukaan vammaispalveluja ohjaavaan lainsäädäntöön kohdistuu laajoja muutostarpeita. Työryhmä esittää raportissaan, että vammaisia henkilöitä koskevassa erityislainsäädännössä sovitettaisiin yhteen eri vammaryhmien yhdenvertaisten palvelujen turvaamiseksi nykyinen vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki.

Uudistuksen taustalla vaikuttavat keskeisesti kahden rinnakkaisen vammaispalveluja koskevan lain soveltamisen haasteet. Erilliset lait vaikeuttavat soveltamista ja vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuuden toteutumista myös siksi, että ne pitävät sisällään samantyyppisiä palveluja, mutta niiden asiakasryhmien rajauksissa tai maksuperusteissa on eroavaisuuksia. Lisäksi säädöspohja on osin vanhentunut.

Vaikeavammaisen henkilön oikeus henkilökohtaiseen apuun muuttui subjektiiviseksi oikeudeksi, kun vammaispalvelulakia uudistettiin vuonna 2009. Uudistuksessa vammaispalvelulakiin lisättiin säännös vammaispalvelulain ensisijaisuudesta suhteessa kehitysvammalakiin. Kuitenkin kehitysvammaisuuden toteaminen johtaa edelleen usein kehitysvammalain kokonaisvaltaiseen soveltamiseen. Pahimmillaan kehitysvammainen henkilö rajautuu kategorisesti kokonaan vammaispalvelulain mukaisten palvelujen ulkopuolelle.

Lainsäädännön uudistuksella halutaan myös eroon kehitysvammaisille ja muille vammaisille suunnattujen palvelujärjestelmien erillisyydestä. Kehitysvammaisten henkilöiden palveluja on kehitetty pääosin omana järjestelmänään, irrallaan muusta vammaispolitiikasta sekä yleisistä sosiaali- ja terveyspalveluista. Erillinen erityishuoltoa koskeva lainsäädäntö ja kehitysvammapalvelujen järjestelmä ovat turvanneet palvelujen saatavuuden eri puolilla Suomea. Samaan aikaan tämä on kuitenkin eriyttänyt kehitysvammaiset henkilöt omaksi ryhmäkseen.

2000-luvulla eri vammaisryhmien tavoitteet ovat lähentyneet toisiaan. Yhteinen tavoite on nähdä kaikki vammaiset ihmiset osana yhteiskuntaa sekä turvata heidän osallistumismahdollisuutensa sekä yksilöllisillä palveluilla että esteettömän yhteiskunnan kehittämisellä.

Vammaisten henkilöiden palvelut järjestetään ensisijaisesti osana yleistä palvelujärjestelmää. Erityislainsäädännöllä kuitenkin turvataan vammaisten henkilöiden perusoikeuksia mm. osallistumisen, liikkumisen, välttämättömän huolenpidon ja yhdenvertaisuuden kannalta.