Muuttaminen ja muuttovalmennus

Muuttaminen on iso asia. Muuttaminen voi tarkoittaa esimerkiksi omaan kotiin muuttamista vanhempien luota tai asumisyksiköstä.

Usein muuttamiseen liittyy paljon tunteita ja joskus myös haasteita. Kun muuttaminen suunnitellaan ja toteutetaan hyvin, muuttaminen ja elämä uudessa kodissa sujuvat paremmin.

Tällä sivulla on tietoa muuttamisesta ja tuesta, jota muuttamiseen voi saada.

Muutto on osa elämää

Asuminen ja koti ovat isoja asioita elämässä. Siksi näistä asioista keskustellaan aina, kun suunnittelet tulevaisuutta yhdessä esimerkiksi tukihenkilön tai ammattilaisen kanssa.

Keskustelussa mietitään voimavarojasi, tuen tarvettasi  ja sitä, mitä toivot tulevaisuudelta.

Tärkeitä kysymyksiä ovat esimerkiksi:

  • Millainen on elämäntilanteesi nyt ja oletko siihen tyytyväinen?
  • Millaisia toiveita sinulla on asumisen suhteen?
  • Kuinka paljon tarvitset tukea ja apua arjessa?

Sinulla on oikeus valita itse, miten, missä ja kenen kanssa hän asut. Esimerkiksi YK:n vammaisten ihmisten sopimus velvoittaa tähän.

Voit miettiä omaa avun ja tuen tarvettasi esimerkiksi Näin minä pärjään -lomakkeen avulla.

Lomake auttaa sinua miettimään, kuinka paljon tarvitset tukea ja millaista tukea tarvitset.

Voit ladata Näin minä pärjään -lomakkeen tästä

Lomake on pitkä ja voit täyttää sitä vähän kerrallaan. Voit täyttää lomakkeen yhdessä myös tukihenkilön tai ammattilaisen kanssa.

Muuttopäätös on tehty

Muuttoon valmistautuminen alkaa, kun olet päättänyt muuttaa.

Kun muuttopäätös on tehty, kannattaa sinun valita itsellesi tukihenkilö. Tukihenkilö voi olla esimerkiksi joku sinulle läheinen ihminen, joka on jo muuttanut. Tukihenkilö voi olla myös perheenjäsen.

Kun suunnittelet muuttoa, on hyvä miettiä käytännön asioita. Niitä ovat esimerkiksi raha-asiat ja se, tarvitsetko uusia huonekaluja tai muita tavaroita uuteen kotiin.

Ihan aluksi voit miettiä, mitä koti merkitsee sinulle. Joillekin koti on vain paikka, jossa nukutaan. Toisille koti on elämän tärkein asia.

Mieti myös, mitä tunteita muuttaminen sinussa herättää:

  • Oletko iloinen?
  • Jännittääkö sinua?
  • Oletko hermostunut?

On hyvä, jos voit keskustella muutosta läheisten ihmisten kanssa.

Muistele, miten olet aikaisemmin selvinnyt, kun elämäsi on muuttunut. Saitko silloin apua keskustelusta tai vaikka omasta harrastuksesta tai lemmikin hoitamisesta?

Muuttovalmennus on sitä varten, että voit puhua asioista, jotka huolestuttavat sinua.

Näitä asioita voivat olla esimerkiksi:

  • Miten saan rahat riittämään?
  • Miten selviän arjessa?
  • Saanko tarpeeksi tukea uudessa kodissa?
  • Saanko uuden kodin myötä uusia kavereita ja ystäviä?
  • Miten voin vielä nähdä vanhoja kavereitani?

Muuttovalmennus

Muuttovalmennus voi alkaa, kun uusi koti on tiedossa. Muuttovalmennuksen tavoite on hyvä muutto ja elämä. Muuttovalmentaja auttaa myös muuttamisesta ja siinä, että muuton jälkeen asiat sujuvat uudessa kodissa.

Valmennuksen aikana käydään läpi muuttoa ja saat tietoa asioista, jotka liittyvät muuttamiseen. Muuttovalmennus on myös oikea paikka kysyä kaikesta, mikä herättää ajatuksia muutossa.

Muuttovalmentaja puhuu muutosta myös esimerkiksi perheesi ja läheistesi kanssa. Esimerkiksi omilla vanhemmilla voi olla paljon sellaista tietoa, joka auttaa uudessa kodissa henkilökuntaa.

Yksilölliseen muuttovalmennukseen voi kuulua:

  • yksilöllisen muuttosuunnitelman tekeminen
  • tulevaan kotiin ja sen lähiympäristöön tutustuminen
  • mahdollisiin asuintovereihin ja henkilökuntaan tutustuminen
  • yökyläily uudessa kodissa
  • asumiskokeilu
  • tulevan kodin suunnittelu ja sisustaminen
  • keskustelua siitä, miten uudessa kodissa ja sen lähiympäristössä toimitaan
  • keskustelua ihmissuhteista
  • lääkärinlausuntojen tarkistaminen
  • kuljetuspalveluiden järjestäminen
  • muutto ja siihen liittyvät järjestelyt
  • tupaantuliaiset.

Muuttovalmentaja auttaa sinua hoitamaan esimerkiksi

  • muuttopäivän
  • pakkaamisen
  • vuokrasopimuksen
  • osoitteenmuutoksen
  • sähkösopimuksen
  • kotivakuutuksen
  • muut käytännön asiat.

Jokainen muuttaja on erilainen ja siksi kaikki muutotkin ovat erilaisia.

Esimerkiksi muuttovalmennuksen pituus voi vaihdella paljon. Joku ihminen tarvitsee monta vuotta aikaa, että hän voi tottua ajatukseen ja harjoitella taitoja, joita hän tarvitsee uudessa kodissa. Toisille ihmisille taas sopii paremmin, että muuttoon valmistaudutaan tiiviisti vaikka kolme kuukautta ennen muuttoa.

On tärkeää, että muuttovalmentaja ottaa huomioon juuri sinun toiveesi ja tarpeesi.

Uudessa kodissa

On hyvä muistaa, että tuen tarve ei lopu siihen, kun olet muuttanut. Muutto ja siihen valmistautuminen ovat takana, mutta edessä on elämä uudessa kodissa.

Varsinkin alussa saatat tarvita paljon tukea ennen kuin totut asumiseen uudessa kodissa ja sinulle tulee omia rutiineja päiviin. Uudessa kodissa täytyy opetella monet asiat uudelleen. Näitä ovat esimerkiksi reitti kauppaan, postiin ja terveyskeskukseen.

Kaikki ei aina suju uudessa kodissa sillä tavalla, kun olet toivonut. Tällaisissa tilanteissa on hyvä miettiä omia ennakkotoiveita.

Voit pohtia:

  • Miksi toive ei ole toteutunut?
  • Mitä voisit tehdä, että toive toteutuu?
  • Miten muut voivat auttaa sinua toteuttamaan toiveesi?
  • Mitä sitten, jos toive ei toteudu?
  • Mitä muuta toivot, ja miten voisit näitä toiveita toteuttaa?

Elämä on usein täynnä kompromisseja. Se tarkoittaa, että kaikki ei aina mene niin kuin itse haluaa ja suunnittelee. Muutossa on hyviä ja huonoja puolia. Muista siis miettiä myös kaikkia hyviä asioita, joita muuton takia sinulle on tapahtunut tai joita sinulle tulee tapahtumaan.

Kotiutuminen uuteen kotiin vie pitkän aikaa. Usein sanotaan, että kotiutumiseen kuluu ainakin vuosi. Kun muutosta on vähän aikaa, on hyvä miettiä sitä, miten muutto ja asuminen uudessa kodissa ovat sujuneet.

Osa asioista pysyy samana

Muuton keskellä voi tuntua siltä, että kaikki asiat muuttuvat. Näin ei kuitenkaan ole. On hyvä käydä läpi tukihenkilön tai muuttovalmentajan kanssa asioita, jotka pysyvät samoina myös muuton jälkeen.

Pysyviä asioita voivat olla esimerkiksi uimahallissa käyminen lauantaisin, aikakauslehden tuleminen perjantaisin ja kirjastopäivä torstaisin.

Myös läheiset ihmissuhteet jatkuvat muuton jälkeen. Ne saattavat muuttua muuton yhteydessä, mutta ne ovat tärkeitä ja niistä kannattaa pitää huolta. Pyydä siis tarpeeksi apua ja tukea siihen, että voit pitää huolta ihmissuhteista, jotka ovat sinulle tärkeitä.

Kaikkea ei tarvitse osata!

Saat tukea ja apua muuttamiseen, suunnitteluun ja myös elämiseen uudessa kodissa. Jotkut asiat opitaan vasta kokeilemalla, onnistumisen ja erehtymisen kautta.