Minun unelmakotini

33 kilpailutyötä

Klikkaa kuvaa, niin näet kaikki sivut, joita on työssä seitsemän.

 

Unelmoin kodista: “Et siel olis allas. Ja iso sauna. Siel pihas ois ranta tai joku semmonen, jossa voi uida, jos ei halua altaassa uida. Et siel ois iso keittiö ja iso piha. Sit siel ois jotain eläimiä, joita voi silittää ja tehdä jotain muutaki juttua ku silittää.”

Haluan asua: “Kerrostalossa.”

Asun unelmakodissa: “Puolison ja hevosen kanssa. Ja kissa.”

Unelmoin asumisesta: “Kaupungissa. Helsingissä.”

Palvelut kodin lähellä: “Uimahalli ja et voi ostaa vaatteita semmonen kauppa ja sit ravintoloita, joissa voi käydä.”

Omat tavarat. Ryhmäkoti. Kaupunki.

Olen Jani. Unelmoin maatilasta. Asuisin siellä mamman ja lemmikkien kanssa. Unelmoi yksin asumisesta maalla. Toivoisin, että lähellä olevat palvelut olisivat kauppa, kirppis, uimaranta.

Minun unelmakoti on palvelutalo. Siellä saa apua, yövalvonta, esteetöntä liikkua, kahvia ja suihkutuoli.

 

Klikkaa kuvaa, niin näet koko työn, jossa on seitsemän sivua.

Klikkaa kuvaa, niin näet koko työn, jossa on seitsemän sivua.

Klikkaa kuvaa, niin näet koko työn, jossa on seitsemän sivua.

Kilkkaa kuvaa, niin näet koko työn, jossa on seitsemän sivua.

 

Olen vaikeasti vammainen sähköpyörätuolilla liikkuva, 50 ikävuotta lähestyvä, aktiivinen, avoliitossa ihanan miehen kanssa asuva nainen. Minusta tuntuu, että elän ja asun unelmaani nyt juuri tällä hetkellä ja haluan kertoa siitä teille muillekin. Toisaalta kerron tämän tositarinan myös opiksi ja rohkaisuksi oman tahdon, halun, päättäväisyyden ja sinnikkyyden voimasta.

Katson kotimme ikkunasta lämmintä kesäisen poutapilvistä maisemaa. Olemme asuneet tässä taloyhtiöön kuuluvassa omakotitalossa täällä Tampereen maaseudulla jo yli 10 vuotta. Tiedän teidän lukijoiden nyt miettivän, ovatkohan he itse sinne kauas kaikesta halunneet ja eikö sieltä mahda olla pitkä matka joka paikkaan. Vastaan teille heti alkuun, että olemme tänne ihan itse hakeutuneet, tämä on juuri sitä, mitä haluamme, eikä täältä ole pitkä matka mihinkään. Autot ja taksit on keksitty, ja sitten ei olla menossa, jos vammaispalvelun myöntämät kuukausittaiset matkat loppuvat.

Parhaiten muistan erään ammattihenkilön ällistyksen, kun kerroimme asunnonvaihtoaikeistamme. Hän totesi asian kuullessaan, että pakkoko sinne on muuttaa, sinne kun on sitä apuakin niin vaikea löytää. Silloin tuo tokaisu pisti oikein vihaksi, vaikka nyt se jo hymyilyttää. Mutta sen tuo lausahdus ja kaikki muutkin asunnon hankintaan, muuttoon ja palvelutarpeeseen liittyvät kommervenkit meille opettivat, että tarvitaan paljon rohkeutta, omaa tahtoa, sitkeyttä, neuvottelutaitoja sekä omien oikeuksien tuntemusta, että vammainen henkilö voi asua ja elää edes suunnilleen, niin kuin hän itse haluaa.

Kuinka sitten päädyimme tänne, tähän punaiseen puutaloon, missä nyt asustamme ja viihdymme? Minä asuin alkaessamme seurustella rivitalokaksiossa, jonne avomieheni myös muutti yhteiselosta päätettyämme. Elelimme minun kaksiossani ensimmäiset pari vuotta, mutta melko pian yhteen muutettuamme huomasimme, ettei tuo kaksio tulisi missään tapauksessa olemaan loppuelämämme ratkaisu. Olihan meillä molemmilla jo silloin tuota tavaraa ja apuvälineitä sen verran, että kaksi huonetta tuntuivat loppuvan kesken. Eräänä päivänä katselin ajan kulukseni asuntoilmoituksia netissä ja sitten löytyi tämä neljän huoneen, keittiön ja saunan kokoinen, 1-tasoinen omistusasunto. Luimme molemmat ilmoitusta mietiskellen, että onhan ihan kohtuuhintainen, mutta kuitenkin aika kaukana kaupungin sykkeestä. Olisiko meillä varaa, mitä pankki sanoisi ja olisinko minä kaupunkilaistyttönä valmis muuttamaan ”maalle”? Ilmoitus jäi kuitenkin ajatuksiimme pyörimään niin, että taloa piti päästä katsomaan ja täällä sitä nyt onnellisina ollaan.  Siitähän se vääntö eri tahojen kanssa sitten alkoikin. Onneksi olimme sentään keskenämme yhtä mieltä asiasta.

Olimme jo kyselleet alustavasti mahdollisuutta pankkilainaan, mutta sitä ei oltu voitu meille luvata, ennen kuin olisi konkreettinen kohde, johon lainaa haetaan. No, nyt se meillä oli. Kunhan oli ensin tavoitettu asustoa myyvä välittäjä ja saatu hänet esittelemään asunto meille. siinäkin oli omat koukeronsa kaikkine sähköpostiviestien katoamisineen. Mutta kahden vakinaista työtä vailla olevan vammaisen ei olekaan kovin helppo saada pankkilainaa, vaikka eläke jos mikä, se vasta on säännöllinen tulo. Me puolitutun virkailijan ansiosta onneksi saimme asuntolainan silloin toistakymmentä vuotta sitten. Mutta voin vakuuttaa, että tänä päivänä me emme enää saisi lainaa ja taisi virkailija silloinkin saada puhua melko paljon ja painokkaasti vakuuttaakseen muut asiasta pankissa päättävät maksukyvystämme.

Jonakin marraskuun alun päivänä vuonna 2007 menimme sitten kirjoittamaan kauppakirjat alle, samalla saimme jo avaimet taloon. Oli se upea tunne.  Hienoa, että meillä on jotakin yhdessä hankittua ja yhteistä. Niin suurta ja merkittävää kuin asunto. Nyt meillä on talo ja avaimet, mutta entä sitten ne kaikki muut asiat, jotka on oltava kunnossa, ennen kuin voisimme muuttaa punaiseen omaan taloomme. Piti selvittää mitä muutostöitä asuntoon täytyy tehdä, vaikka toki jo asuntoa katsastettaessa, ennen ostopäätöstä olimme pohtineet asunnon sopivuutta sekä muutostöiden tarvetta, ja koska ne eivät olleet kovin suuret siksikin päädyimme juuri tähän taloon. Mutta jotakin oli kuitenkin, kynnysten madallusta, ulkoportaiden korvaamista luiskilla ja ovien sekä valojen sähköisen käyttöjärjestelmän (ympäristönhallintalaite) asentamista. Entä kuka muutostyöt tekisi? Millä aikataululla kaikki tapahtuu ja kuka onkaan maksaja? Lisäksi oli tarkkaan mietittävä, minkä verran ulkopuolista apua arkeemme vammaisuutemme vuoksi tarvitsemme, mitkä ovat ne keinot, joilla tarvittava apu voidaan toteuttaa ja kuinka me itse haluamme sen kohdallamme järjestettävän.

Omien aktiivisten selvittelyjen ja vaatimustenkin jälkeen löytyi kaupungin vammaispalvelu tarvittavien muutostöiden maksajaksi, kaupungin omat rakennusmiehet niiden tekijöiksi ja henkilökohtaiset avustajat sekä kaupungin kotihoito kotona tarvittavan avun antajiksi.

Paljon oli siis vielä pohdittavaa, päätettävää, huolehdittavaa sekä muutostöissä valvottavaa, ennen kuin saatoimme muuttaa tunnelmaltaan kesämökkimäiseen, ihanaan, entistä huomattavasti tilavampaan, nykyiseen kotiimme, joulukuussa 2007. Onneksi emme kumpikaan olleet ensimmäistä kertaa muuttamassa tai tarvittavaa apua ja tukea vammaispalvelulain nojalla kunnan vammaispalvelutoimiston kautta hakemassa. Tiesimme, kuinka homma toimii, mitä me voimme edellyttää tai vaatia ja mikä taho on minkäkin jutun maksaja. Toisaalta suurena apuna olivat avomieheni tekninen tietämys, ymmärrys siitä, mikä on hyvä tai huono ratkaisu, sekä oma sosiaalityöntekijän koulutukseni. Näin ollen vammaispalvelu ei voinut tehdä vähemmän kuin mihin he ovat vammaispalvelulain mukaan velvollisia. Avomieheni taidot taas olivat avuksi muutostöiden ja muiden sen jälkeenkin tulleiden remonttien valvonnassa. Vaikeinta usein on saada viranomaiset tai rakentajat ajattelemaan, että asiakkaallakin saattaa olla tietotaitoa asiasta ja siksi hyvinkin hyödyllisiä vinkkejä. Viranomainen tai rakentaja ei aina suinkaan ole se, joka parhaiten tietää.

Meillä oli siis etunamme omat koulutuksemme tietämyksemme ja rohkeutemme uskaltaa sanoa, miten asiat ovat ja miten niiden pitää olla. Minä saan asua ja elää unelmakodissani, siellä missä tahdon, minulle rakkaimman ihmisen kanssa Mutta entä he, joilla näitä tietoja, taitoja, kykyjä, mahdollisuuksia tai koulutusta ei ole, miten he voivat asua niin kuin haluavat ja elää juuri itsensä näköistä elämää?

Kirjoittanut: nimimerkki; Suotar

Unelmien kodissa olisi tilava keittiö, olohuone ja makuuhuone. Huoneet ovat kaikki samassa kerroksessa, jossa ei olisi kynnyksiä että olisi helppoa liikkua. Kodissa on oltava sähkösauna ja pukuhuone sekä vierashuone. Sisustukseltaan koti olisi romanttista tyyliä 50-luvulta.

Unelmakoti olisi rivitalon pätkä, jossa olisi oma puutarha. Siellä kasvaisi omena- ja päärynäpuita sekä marjapensaita. Pihalla olisi myös pieni lammikko, jossa pienet lapset voisivat uittaa laivoja.
Koti sijaitsisi meren rannalla kaupungin keskustassa ja sen lähellä sijaitsisi supermarketti ja olisi muutenkin kaikki kaupat lähellä. Koti sijaitsisi rauhallisen kadun varrella, johon olisi helppo päästä autolla.
Asuisin unelmien kodissa pitkän, tumman ja komean miehen kanssa ja meillä olisi pieni koira, jonka kanssa käydä lenkillä 3 kertaa päivässä.
Minulla olisi kivat, luotettavat naapurit, jotka auttaisivat aina kun tarvitsee.

Olen Arja Kauppinen ja asun Nallin asuntolan pihapiirissä olevassa rivitalossa tuetusti. Minulla on makkukammari, olohuone ja keittiönurkkaus ja iso wc, jossa minulla on myös oma pyykkikone. Ja minulla on oma takapiha, missä minulla on puutarha sohvakaluste ja puupöytä ja puutuoli ja kaksi terassimattoa.

Minä tykkään kesäisin istuttaa kukkasia parvekelaatikoihin. Ja saan päättää itse omassa kodissa, mihin aikaa menen nukkumaan ja käydä suihkussa, koska pesen itsenäisesti pyykit ja saan pitää oman kodin siistinä ettei se ole sekaisin.  Minulla on oma telkkari olohuoneessa ja makukammarissa radio ja takapihalla on myös cd-soitiin ja telkkari blue-dvd-soitin.

Minä olen aina tykännyt asua Raisiossa. Kauppoja on vieressä ja keskustaan ei ole kuin puoli kilometriä ja siellä on Tokmanni, S-market, tori, Tasalan apteekki, K-market ja kotini pihalta näkyy Raision K-supermarketti, Posti, Alko ha myllyyn pääse kävellen tai linja-autolla Föli-bussikortila. Länsikeskukseen pääsee naantalilaisella linja-autolla ja Turkuun Fölin bussikortilla ja Naantaliin pääsee myös. Raision torilla on kesäisin ohjelmaa ja minulla on ihana työpaikka. Olen avotyötoiminnassa Raisiossa, kotoa sinne on matkaa kaksi kilometriä. Siinä tulee hyvä aamukävelylenkki ja iltapäivällä taas sopiva kävelylenkki.

Täällä Raisiossa on hieno uimahalli ja kirjasto ja hammaslääkärit, ruokapaikkoja on. Minä tein itse ruokaa ennen vanhaa paitsi nyt kun minulla on epilepsia, niin en saa enää tehdä itse ruokaa. Minulle tulee valmis ruoka ha Nallin henkilökunta tuo minulle ruuan. 2011 menin neljä kertaa tajuttomaksi kun sain epilepsiakohauksia ja poltin kiehuvan veden kanssa itseni vatsan sekä jalkaan tuuli toisen asteen palovammat.

Ke ja su ohjaaja tulee käymään minun luona asioimispäivinä muuten ne tuo joka päivä minulle ruuan. Minä saan itse lääkkeeni ja henkilökunta tarkistaa sen. Aina on sunnuntaisin lääkkeiden jako, otan joka päivä itsenäisesti lääkkeet. Henkilökunta kannustaa minua käymään itsenäisesti lääkärillä ja vaateostoksilla ja liikkumaan itsenäisesti julkisilla kulkuneuvoilla. Saan suurempiin ostoksiin erikseen rahaa esimerkiksi vaatteisiin ja kenkiin ja huonekaluihin. Käyttörahaa saan joka viikko 50 euroa. Ei mene ruokaan rahaa, jos en mene ravintolaan rahaa. Jos menen, saan siihen erikseen rahaa.

Olen nyt unelmakodissa asuva 54-vuotias lievästi kehitysvammainen  nainen.

Asun kerrostalossa ensimmäisessä
asuinkerroksessa. Kotini on kaksio. Kodissani on makuuhuone, olohuone, eteinen, keittiö, pesuhuone ja lasitettu parveke. Minulla on makuuhuoneessa kauniit vaaleansiniset ikkunaverhot. Asun kaupungissa, joten lähes kaikki palvelut joita tarvitsen, on lähellä. Näitä palveluita tarvitsen ainakin, apteekki, kaupat, kirpputori, kampaamo, uimahalli, kirjasto, terveyskeskus. Myös bussipysäkki on lähellä kotiani ja bussit kulkee sopivan tiheään. Asun yksin. Unelmoin miesystävästä ja koirasta. Minulla on kahvinkeitin. Kotini on viihtyisä ja siellä minun on hyvä olla. Tykkään juoda kahvia aamuisin ja iltapäivällä juon teetä. Minulla on myös pyykinpesukone ja osaan käyttää sitä. Astianpesukonetta ei vielä ole mutta haluaisin sellaisen.

Haluisin asua omannäkkoistä ja tyylikäästi kodeissa ja haluan asua yksin ja lähellä olisi lähtikauppa ja terveysasema ja kauppakeskus kävellymatkan päässä

Halusin asua parhaan ystävän napurissaa ja värit olisivat kesällä voisi olla parvekkella kukkia ja lasinenparvekke  ja sohva sänkyn ja vesisänkyn mokkamessä ja kahvikietin mirkoouuni ja jääpakki ja pakashti verhoot olisi turkkossi  väri ja sohva  olisi keltainen ja ruokapyötä ja tuolit olisit valkoinset ja pehmusti olisi turkkossi ja pöytälinna olisi turkkossi ja mato olisi myös turkkossia ja ovimato olisi keltainen ja tauluaja tekestyys ja perhoisia.

Unelmakoti olisi rivitalo, jossa olisi pieni keittiö, että voisi keittää kahvia aina kun haluaa. Rivitalo olisi kaksikerroksinen, jonka parvekkeelle saisi paljon kukkia. Kodissa olisi oltava myös sauna ja kunnollinen suihkuhuone kunnon ovella. Huoneita on oltava 3, oma makuuhuone, olohuone ja vierashuone. Sitten olisi pieni piha, jossa kasvaa perunoita ja mansikoita. Sisustukseltaan koti on vaalea ja siellä olisi paljon tauluja, jotka eivät ole liian kirjavia.

Unelmakoti sijaitsisi kaupungissa, jossa on paljon kauppoja lähellä. Asuisin siellä kissani kanssa.

Haaveilen asumisesta kerrostalossa.
Haluaisin asua ystävän kanssa.
Toivon että kotini lähellä olisi kauppa.
Unelmoin asumisesta kaupungissa