Karoliina kirjoittaa: Kiipulan vierailu

Vierailimme ennen joulua Kiipulan ammattiopistossa Janakkalassa. Kävimme siellä ajatuksia herättäviä keskusteluja. Mietimme erilaisia ideoita, kuinka eri ammattiin valmistuneet nuoret pääsisivät omaan kotikuntaan töihin juuri siihen ammattiin, mihin he ovat kouluttautuneet.

Tarvitaan enemmän yrityksiä mukaan, ammattiliittojen ja kuntien välistä yhteistyötä, rahoitusta ja tukea perustoimeentuloon. Ennen kaikkea ei laiteta nuoria automaattisesti työkyvyttömyyseläkeelle. Minä näen työkyvyttömyyseläkkeen esteenä kehitysvammaisten ihmisten työelämään pääsylle. Se vaikuttaa huonosti myös ihmisten itsetuntoon.

Näen tärkeänä muutoksena työ- ja toimintakeskuksissa sen, että vähennetään alihankintatyö, joka ei ole kehittävää, ei kiinnostavaa, eikä kehitä työelämätaitoja.

Tarvitaan näkemystä ja oikeudenmukaisuutta, että on muita vaihtoehtoja. Mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja saada siihen tukea. Itsemääräämisoikeutta, jonka mukana tulee velvoitteita. Näen tärkeänä YK:n vammaissopimuksen opiskelun, jotta vammaisilla henkilöillä olisi enemmän tietoa siitä, että heillä on samat oikeudet kuin muillakin ihmisillä.

Koen, että kehitysvammaisilla ihmisillä on samat oikeudet hakea avoimilta työmarkkinoilta työtä. Tähän tarvita avuksi kuntien laajaa yhteistyötä, työhönvalmentajia ja vapaaehtoisia. Hyviä töitä voisi olla esimerkiksi lähihoitajien avustamistehtävät, vanhusten seuranpitäminen ja niin edelleen. Tarvitaan Lisää Te-palveluita vammaisille ihmisille.

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut kirjoitusta.

Kommentoi

Jos haluat kertoa mielipiteesi kirjoituksesta, kirjoita se kommentti-kenttään ja paina lähetä-nappia.

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.