Karoliina kirjoittaa: Palkkaa työstä -kampanja viimeinen työ Kehitysvammaliitossa

Mun työt Kehitysvammaliitossa on nyt ohi. Vuosi meni tosi nopeasti. Opin tosi paljon, erityisesti opin rohkeutta. Musta on tullut hyvä ilmaisemaan mielipiteitä.

Viimeinen työni oli osallistua Palkkaa työstä -kampanjaan. Se on Kehitysvammaliiton ja Ihmisoikeusliiton yhteinen kampanja. Osallistuin tiedotustilaisuuteen Ihmisoikeusliitossa, jossa julkaistiin videot palkkatyöstä, minun lisäksi viiden muun henkilön tarinat ja kokemuksia. Samalla oli myös radiohaastattelu Yle radio Suomen päivään, jossa kerroin avotyön ja palkkatyön eroista. Kerroin myös kuinka ihmisiä loukkaavaa ja syrjäyttävää on, että vieläkin vuonna 2019 Suomessa vain 500-600 kehitysvammaista henkilöä on palkkatyössä, vaikka potentiaalisia on arvion mukaan noin 3000 henkilöä.

Itse henkilökohtaisesti toivon, että tällä kampanjalla saataisiin poliittisten päättäjien ja kunnan valtuutettujen silmät auki. Että he tajuaisivat, että avotyö ei olisi ensimmäinen vaihtoehto eikä myöskään työkyvyttömyyseläke. Toivon kokonaista työelämälakimuutosta. Näen hyvänä ratkaisuna porrastetun työelämän ja yksilökeskeisen lähestymistavan. Kohdataan se henkilö ihmisenä ja vahvuuksien kanssa eikä diagnoosin kautta.

Porrastetulla työelämällä ja yksilökeskeisyydellä tarkoitan sitä, että henkilö, joka on käynyt esimerkiksi ammatillisen koulutuksen ja valmistunut ammattiin niin siirrettäisiin palkkatyöhön/palkkatuki työhön, josta vastaisi kaupungin/ kunnan tuettutyöhön valmennus. Tuettu työhönvalmennus keskittyisi vain palkkatyöhön ja auttaa työpaikan etsimisessä. Työtoiminnasta vastaisivat jatkossa vain työkeskuksen ohjaajat ja sosiaalityöntekijät. Lisäksi heidän työtehtäviä voisi olla kannustaa ja opastaa, jos asiakas haluaa ammatilliseen opiskeluun. Työtoiminta voisi muuttua kurssipainotteiseksi eri aloille kuten kiinteistön hoitoon, siivoukseen, kauppoihin ja muualle yrityksiin.

Kiitos kaikille, jotka olette lukeneet mun blogikirjoituksiani. Oikein hyvää syksyä teille!

Tässä vielä se video, josta kerroin

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut kirjoitusta.

Kommentoi

Jos haluat kertoa mielipiteesi kirjoituksesta, kirjoita se kommentti-kenttään ja paina lähetä-nappia.

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.