Minka kirjoittaa: Neljä viikkoa töissä

Olen ollut nyt neljä viikkoa Kehitysvammaliitossa töissä ja vieläkin on sekavaa ja tuntuu ettei tajuu mitään. Toivottavasti tämä joskus tasaantuu, koska ei kiva kun nämä on jotenkin kamalan vaikeita asioita.

Tuntuu, että olisi työharjottelussa, kun en uskonut lähteväni pesulasta koskaan pois, periaatteessa tämä on vielä harjottelua.

Joka aamu tulen toimistolle yhdeksäksi. Käyn tossa lähikaupassa ostamassa eväät ja sitten menen kahville, että saan aamupalan. Luen lehden mitä maailmalla tapahtuu ja sitten taas töihin.

Muutenhan täällä on ihan kivaa. On löytynyt uusia tuttavuuksia ja saanut vähän niin kuin uusia kavereita. Olen tainnut vähän ihastuakkin. Ei siitä sen enempää.

On ollut hetkiä, jolloin on tuntunut, että luovutan ja sanon itseni irti, mutta puhumalla selvitään kyllä.

Tuntuu hassulta, kun ei oikein voi puhua enää kotiasioista ja kuinka aamu on mennyt, kun pitäs jättää ne taakse ja keskittyy työntekoon. En vielä ole sisäistänyt tätä.

Nyt kun mulla on kone, on kiva kirjottaa tänne blogiin juttuja ja vähän totuuksiakin kehitysvammaisuudesta.

Mistäköhän seuraavaksi kirjoittaisin täytyypä miettiä.

Kommentit

Kirjoittanut Marianne helkamäki
16.12.2018 klo 14:46
hyvää joulua!

Kommentoi

Jos haluat kertoa mielipiteesi kirjoituksesta, kirjoita se kommentti-kenttään ja paina lähetä-nappia.

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.