Minka kirjoittaa: Miltä on tuntunut olla Kehitysvammaliitossa töissä?

Alku on aina hankalaa… Jokaisella on ollut varmasti samanlainen tilanne, kun on mennyt uuteen työpaikkaan.

Uusia ihmisiä, paljon asiaa, kaikki on sekavaa ja hyvä kun tietää monelta tulla töihin seuraavana päivänä.

Vieläkin on sellainen olo, ettei ymmärrä mitään, mutta vastahan tässä on oltu kaksi viikoa, että eiköhän se tästä ala sujumaan pikku hiljaa.

Ekan päivän jälkeen olin, etten mene enää, kun ei tajunnut mistään mitään hyvä kun osasi mennä vessaan. Mutta kyllä kuitenkin seuraavana päivänä menin ja on ollut ihan kivaa.

Ollaan yk-sopimuksen kimpussa ja kai siitä jotain tajuu, vaikka on aika vaikea asia.

Perustetaan opintopiirejä sen yhteydessä ja katsotaan mitä tapahtuu.

On kiva saada oma ääni kuuluviin ja kertoa, että ollaan samanlaisia kuin muutkin. On vaan jotain rajoitteita, joista pitää uskaltaa puhua ja saada muillekin se tieto, että ei meitä tarvitse pelätä.

Tässä työssä on kivaa se ettei tarvitse koko ajan istua työhuoneessa että mennään muualle talon sisällä tai ulkopuolella. Pääsee tapaamaan uusia ihmisiä ja paikkoja.

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut kirjoitusta.

Kommentoi

Jos haluat kertoa mielipiteesi kirjoituksesta, kirjoita se kommentti-kenttään ja paina lähetä-nappia.

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.