Runot
Tällä sivulla on Vernerin lukijoiden runoja.
Voit lähettää oman runosi julkaistavaksi lomakkeella: Lähetä runo
Lue myös vinkit runojen kirjoittamiseen: Vinkit runojen kirjoittamiseen

Tällä sivulla on Vernerin lukijoiden runoja.
Voit lähettää oman runosi julkaistavaksi lomakkeella: Lähetä runo
Lue myös vinkit runojen kirjoittamiseen: Vinkit runojen kirjoittamiseen
Kierrän, kierrän kosmoksen kahvaa, tähtirataa,
linnunratojen taakse.
Rouva Gauntina
Herra Kuun luokse.
Joutsen tähtisiipinen
avaruutta pitkin kiersi.
Rouva Gaunt sen päällä ratsasti ja
posliinikupista teetä joi.
Vuosisadat vierivät planeettojen ohi,
kun linnunrataa pitkin
Rouva Gaunt käveli maasta kuuhun.
Pyörtäen sen pimeän puolen ympäri
takaisin liukumäkeä, tähtikaarta pitkin
takaisin maahan.
Maan mereen niin,
että loiskahti.
Mutta koska oli noita
vain isovarvas kastui.
Kuu loisti keltaisena tähtitaivaalla.
Kosmoksen linnunrataa kiertäen tähtiportaat kohosivat kuuhun.
Kuukansa asteli kuuhun Kirahvin jälkiä seuraten.
Varjoissa vaeltaen.
Tähtien varjoissa keihäitä yhteen lyöden.
Khoi-kansa kuun pimeyden.
Esi-isäin jälkiä seuraten.
Kuu hymyili taivaalla.
Varjoille maan.
Muinaisuuden riittien mukaan Afrikan vanhojen laulujen myötä.
Tähti, taivas, maa ja kuu.
Varjoissa tähtien linnut lentää,
enkeleitä ne nimeltään ovat.
Tähdet ympärillä laulaa enkelten laulua.
Kellot kilahtaa,
kun tähdeltä toivoo.
Tähti heittää toivomuksen juuttisäkkiin.
Tulee jättiläinen Yö-nimeltään
ja heittää säkin olalleen.
Maahan ne pilvien välistä heittää ihmisille.
Maan laulu enkelten siivistä roikkuvat kellot,
ne heijastavat tähtien varjoja päälle maan.
Lintu lensi oksalle
Sanna pada Vaasa
edesmennyt.
Lumi peittää maan.
Puut ovat valkoisia.
Jää kimaltelee joessa.
Tuuli puhaltaa kylmästi.
Lapset leikkivät lumessa.
Talvi on kaunis ja hiljainen.
Aamuaurinko laineiden sinessä kimalsi,
vielä hellästi verkkaan rantaan talsi.
Me reippaina riennettiin sisälle talaan,
sieltä tervavene, ja luodolle kalaan.
Tytär ja minä, aina into piukassa,
vaikka kalan saanti on välillä tiukassa.
Rantakalliolla ystävä äänteli meille.
Luullen kai menneensä pahoille teille?
Sinne käännettiin heti veneemme kokkaa,
samalla tarkkailtiin lintumme nokkaa.
Oltiin Lokkimme nimeksi ristitty Siiri.
Niin kauniisti laulunsa aamuisin kiiri!
Vilustunut yöllä, näinkö äänensä tärveli?
Nokassa roikkui omituinen härveli?
Tyttäreni silloin sen hetkessä keksi.
tunnisti heti tuon uistimeksi.
Mutta miksi se nokassaan kanteli tuota,
ja kiireellä linkutti rantakiven luota?
Sen koommin ei Siiriä nähty enää?
Niinpä katiskoille meno ei tehnyt tenää.
Ja kun tullessa palasimme rantakiven luota,
siinä Siiri taas nokassaan ravisti tuota,
- uistinta, jonka irti temmata vois.
Nähdessään meidät, taas linkutti pois.
Ei luottanut, uskonut avuntuojaan,
vaan kiireellä häipyi pajukon suojaan.
Luovuttiin hetkessä kykymme sietoon,
ja päätettiin luottaa kännykän tietoon.
Soitimme palokuntaan, hätäpuhelulla,
josta luvattiin kiireellä apuun tulla.
Ei kauaa mennyt, paatti laineilla ui.
Pian veneemme viereen rantautui.
Tunnin, kaksikin koettivat etsiä,
haavit käsissään lähirantametsiä.
Mutta harmillisesti, tällä erää,
joutuivat vetämään ”vesiperää”.
Illalla päätimme etsiä vielä,
säälimme raukkaa, jossain siellä.
Nähtiin rannalla, takana ruohikon
jotain valkeaa, tiesin mikä se on?
Kiinni kaulasta, siimalla, puun juurakon alla
kai kärsimys helpottui, kuristumalla!
Kun uistinta irrotin, ei vastarintaa!
Sai haudalleen kultaista hiekkaa pintaan.
Siiman heikkous joskus taistelun ratkaisi.
Ehkä Kuha tai Hauki sen hetkessä katkaisi?
Leukapielessä uistin, kala kuolemaan ui.
Jossain kaislikon reunassa, rannalla kellui.
Hiljaiseen hautaansa, aaltojen tuomaa,
lentäessään yli myös Siiri sen huomaa.
Ei kovinkaan montaa maukasta palasta
lokki ennättänyt nauttia pehmeästä kalasta,
kun takertui karmeaan, kiduttavaan loukkuun,
kippuraan siimaan, ja terävään koukkuun.
Toivoi apua meiltä, luotto ihmiseen puuttui,
lopulta pajukon juurakkoon juuttui.
Tätä uistinta säilytän verkkovajassa,
roikkuu siimastaan, muistona katonrajassa.