Muut

Lapsuutta muistellen

2.3.2024

Moni asia mielestä unhoittuu ja unhoittaa ne myös vois. Vaan lapsuuden muistot nuo palautuu, niitä niin vain ei pyyhitä pois.

Muistan perunamaan, heinäpellot ja haan, muistan keltaiset viljapellot. Kotikoivussain usein kiikkuessain, kuulin soittavan kirkonkellot.

Alta metrinen pojankossi ollessain minä ongelle rantaan väänsin. Onkimatoja purkkiin etsiessäin lehmänkakkarat kuivuneet käänsin.

Maitokannu näin, lensi kädestäin, äidin kanssa kun lypsyltä tultiin. Muistan tarkasti, aivan varmasti, kun pantiin perunat keväällä multiin.

Nyt olen raihnainen, tukka valkoinen, iltaa yksin mä istun vain. Kiikkutuolissain hurjat vauhdit ain otan lapsuutta muistellessain.

Kirjoittaja: Hannu Pirinen

Kaikki virtaa

19.2.2024

Antiikin Kreikan
filosofi Herakleitos
sanoi
“kaikki virtaa”.

Syvällinen viisaus.

Eilinen päivä
muuttuu täksi päiväksi,
tämä päivä huomiseksi.
Yhä uudelleen.

Vain muutos on pysyvää.
Muutos aikakausissa
ja tavoissa,
muutos mielipiteissä
ja teorioissa.

Yritys
seisauttaa
ajan virta
on ennalta
tuhoon tuomittu.

Antaa siis
syyssateiden
huuhtoa kadut,
talven
kietoa maa lumivaippaan,
kevään
herätellä puut, kukat,
ihmiset, eläimet
ja vihdoin kesän
pukea luonto juhla-asuun.

Aina uudelleen.

Kirjoittaja: Pia

Odotus

16.2.2024

Odottavan aika on pitkä,
kuuluu sanonta.

Odotamme kevättä,
sitten kesää.

Odotamme bussia
tai junaa.

Odotamme
toiveiden täyttymistä.

Kristitty
odottaa rukousvastauksia.

Autistinen henkilö odottaa
ajastimen piippausta
tehtävää tehdessään.

Tietokoneen tiimalasi
ohjaa odottamaan
komennon toimeenpanoa.

Odottaminen
tekee tilaa uudelle,
valmistaa
uuden vastaanottamiseen.

Odottamisen välttämättömyys,
odottamisen taide!

Kirjoittaja: Pia

Ihmisoikeus

8.2.2024

Olisi hienoa elää yhdessä,
tehdä asioita tiimissä.
Nauttia elämästä aidosti ilman riitoja,
voisiko hallitus tehdä parempia viivoja.

Jokaiselle kuuluu oikeus elää ja nauttia,
llman että hallitus leikkaa vähävaraisilta,
nyt toivon malttia.
Toivon että Suomen hallitus tulee vastaan vähävaraisia,
eikä leikkaa enempää,
vaan miettii parempia päätöksiä vaihtoehtoisia.

Kirjoittaja: Esa Peltonen

Surffailua

6.2.2024

Kaliforniassa
on
hyvät
lainelautailu-
eli surffausolosuhteet.
Valtavia aaltoja
kesytettäviksi.

Minä surffailen
netissä,
YouTubessa,
ihaillen
matemaattisten yhtälöiden
ratkaisumalleja.

Vaikeimmat
aallot
saattavat löytyä
ihan läheltä,
vastapäätä
toista ihmistä.

Ilmiöt aaltoina,
kieli surffilautana.

Kirjoittaja: Pia

Sirkus

31.1.2024

Sirkuksessa
on taidokkaita esityksiä:
eläintenkesyttäjä,
surmanajaja,
jousiampuja,
trapetsitaiteilija,
esimerkiksi.

Tunnelmaa
luodaan
musiikilla
ja sirkustirehtöörin
välijuonnoilla.

Mutta keskiössä
on erityistaidon
osaava
sirkusammattilainen.
Tunnelman ja taidon juhlaa.

Ehkä näin on
kaikessa esittämisessä:
musiikkikonsertissa,
teatteriesityksessä,
jopa taitoluistelussa
tai voimistelussa.

Esittäjälle
annetaan
esittämisrauha
ja esitys palkitaan
taputuksin.

Voisiko
autismikirjolainen
tarvita samaa
ihan arkisissa askareissa,
kuten myös
erityiskiinnostusten
kohdalla?

Tunnelmaa,
esittämistä,
arvostusta.

Kirjoittaja: Pia

Sanojen tuolla puolen

26.1.2024

Filosofi
Ludwig Wittgenstein
kirjoitti,
että siitä mistä ei voida puhua,
on vaiettava.

Mutta puheen jälkeen
avautuu uusi maailma,
jossa pätevät
musiikin lainalaisuudet.

Kun musiikki koskettaa
sanojen tuolla puolen,
ollaan herkän kauneuden
äärellä,
kyynelsilmin.

Taiteen puhdistava vaikutus,
antiikin viisautta mukaellen.

Kirjoittaja: Pia

Kirjahyllyni

15.1.2024

Kaikki teokset seisovat sievästi rivissä.
Ei ole pölyä Eino Leinossa, Huovisen Veikossa, Romanovin kivissä.
Aakkoset järjestää aiheet ja alat.
Myllykirjeet ja Valitut palat.
Viereen Havukka-ahon jäi Haanpään Pentti.
On Päätalon teoksia metri ja sentti.
Nojaa Eeva Kilvestä pari Mikael Ilvestä,
niissä tutkitaan pissasta,
tuleeko terve kissasta.
Eräkirjoista löytyy “homenokkaa”,
Inarin onkijaa, Pallasta, Lokkaa.
Minne Yrjö Kokko ja Molli vie,
sinne johtaa Neljän Tuulen tie.
On myöskin Pälsiä, siperian vilua,
Viron murretta: Kympilä pilua.
Paljon tietoa ideoista,
pesukoneen huollosta, videoista.
Löytyy jännityshimoissa monia tapoja,
lukea Doylea, Sariolaa, Sapoja.
Numero ykkösen saatuani kilistän kipposta,
sarja silloin on täynnä, Pekka Lipposta.
Voin muutenkin jännittää, puristella palleista,
lukea teoksia hurjista ralleista,
joissa on Vatasta, Alenia, Kankkusta,
autourheilun tietoa, valistusta.
Silti aarteeni ovat Väinö Linna,
Leskisen Juice ja Canthin Minna.
Uuno Kailas ja Aleksis kivi,
joita on hyllyssä siisti rivi.
Löytyy politiikan palasia, tai koko kirjo,
jossain on mainittu Rusasen Pirjo.

Kekkosen Urho ja Vennamon Veikko,
joka oli muille puolueille peikko.
Teos Karjalaisen Ahdista, sekä Joutsan sahdista.

Myös runokirjoista löytyy melkoinen kasti
muun muassa Lounelan Pekka ja Eero Silvasti.
Osa niistä on meheviä, toiset täysin kuivia,
niin kuin tuo Parkkisen, Viisisataa huivia.
Syystä jostain kummasta
tykkään lukea Jaakko Summasta.

Tuo kirjani minulle mielihyvää,
tarua, tunnetta, tiedonjyvää.

Kirjoittaja: Hannu Pirinen

Ilta pirtissä (ennen vanhaan)

27.12.2023

Pieksut kopsaa,
kirnu kolkkaa.
Potut tanssii ruplapolkkaa
ympärillään musta pata
syleilyssä hellanringin.

Pian pöydän täyttää rieska, maito
pottumuussi, paisti aito,
emäntä kun tirripaistin
kätevistä käsistään
pyörtää pirtin lämpimään.

Uuninpäällä pikku Yrjö
posket punaisina
henkseleitään rullaa.
Poismenneen maitohampaan koloon
painaa peukalollaan pullaa.

Väliin nenäänsä hän niistää,
syrjään kämmenen kun
räkätapin riistää.
Taitaa uupumus jo hiljaa
hieroskella pikkumiestä?
Selkään flanellista ruutupaitaa
uunin lämpö liimaa hiestä.

Mikäköhän ensin ehtii?
Äidin käsky: -Syömään! tulla,
uupumus ja uni,
vaiko loppua tuo pulla?

Ovensuussa, riepumaton päällä
venyttelee Musti.
Hienosti ja hallitusti
ääneen haukotella taitaa,
äidin harmaan varjon leikatessa
maton värikästä raitaa.

Sykähdyttää rengin rintaa
hyväolo hieroo mieltä.
Nuuhkii puhtaan paidan pintaa.
Eipä haise enää hieltä
lauantai kun painuu iltaan.

Yö päivää eeltään syrjään sysää.
Isä vielä istuviltaan
paikkaa matikoille rysää.

Lattialla kaksoistytöt,
Anna-Maria ja Liisa-Lotta.
Liisa leikkii nuken kanssa,
Annalla on alla potta.

Pian väsymys jo rengin penkkiin kaataa
turhaan unessakaan liikaa raataa
vaan näkee unta.
– Robottien luovan lunta.

Höyryävän muusipadan
äiti pirtin pöytään kantaa.
Pyynnön Yrjölle tuon antaa:
– Kipaisetkos Yrjö kulta
kamarista ukki hakemassa?
– Sais jo tupaan tulla,
en itse ehdi,
on vielä tekemistä mulla.

Liekö sallimus, vai pirtin henki,
vaiko kyllinherkkä hajuaisti?
Vääntäytyy jo ylös renki.

Onhan mieliruokaa tirripaisti.
Tuttu tuoksu sieraimiin näin
luikerteli salaa
hyvänonnentunteen kouraistessa sydänalaa.
Yrjö ukin kanssa palaa.

Näin on pirtin väki
kokoontunut pöydän ääreen.
Musti kiehnaa kaulaa isän sääreen.

Jos seuraa astiata vanhaa, puista,
on täynnä leipää-riihiruista.
Vaan häipyy siivu-siivun perään
leipäastiasta herkku.

Muistuu Yrjön mieleen Ville serkku,
kaukaa Ylivieskasta.
Hän näkee untakin vain rieskasta.

Ilta-aterian jälkeen saa äiti avun,
kaiken tarpeellisen.
Isä tiskaa,
Yrjö hoitaa huuhtomisen,
äiti huuhdottuja kuivaa.

Tyttäretkin tahollansa
askareisiin osallistuu,
-poissa tieltä,
sängynpäällä istuu.

Keinutuoliin ukki muistoihinsa vaipuu
keinutellen hiljaa hellään uneen taipuu.
Kyynel vierii alas poskipäitä
on mummin luo taas varmaan kaipuu.

Iltatöiden jälkeen hetki levätään
ja sulatellaan ruokaa.
Musti molemmista päistään huokaa.

Pian hämärä, tuo harmaanuttu,
pimeneväin iltain tuttu
pilkkopimeästä vakastaan lupaa:
– Kohta lakastaan tienoon ylle huntu musta.
Taas huomen tuokoon aherrusta.

Yö vilkkaa silmäniskun viekkaan.
Luottaa hienoon unihiekkaan.

Nyt iltahetki yötä kiskoo,
Tilley sammuu, varjot viskoo.
Jää valvomaan vain pirtin henki,
kuorsaa isäntä ja renki.

Siskonpeti huokuu rauhaa
kieputellen uninauhaa.

Kirjoittaja: Hannu Pirinen

Leipäjonossa

16.12.2023

Kaupungin valoja,
harmaita taloja.

Roskia, rapaa,
toivoisin että en
tuttuja tapaa.

Käy kivisin ilmein
ihmiset vastaan,
yksin tai raahaten
mukana lastaan.

Puristan nyrkkiä
sinistä, jäistä.

Vaan turha on valittaa.

-Mitäpä näistä!

Leipäjonossa seison,
kurkussa pala.
Rukoilen voimaa
etten itkeä ala.

Kirjoittaja: Hannu Pirinen

Runo olemisesta

23.11.2023

Taas valvon yöllä.
Mieli saa levätä ja vaeltaa vapaasti.

Keskittyminen käy työstä. Jatkuvaa yhteensovittamista tämä olemiseni.

Toimintakollaaseja.

Sello on kokoava linssi, joka tuo yhtenäisyyttä kokemiseen ja olemiseen.

Kirjoittaja: Pia

Minä olen

20.11.2023

Minä olen hevonen
Minä olen keltainen banaani
Minä olen kukka
Minä olen syksy ulkona
Minä olen piano.

Kirjoittaja: Heidi

Autismivalmennus

11.10.2023

Autismivalmennus
ei ole
kuin lääkärikäynti:
käynti ja paluu ohjeilla
neurotyypilliseen arkeen.

Autismivalmennus
on olosuhde, elämäntapa:
ennakointia,
voimaannuttavaa vuorovaikutusta,
struktuuria, aktiivisuusterapiaa.

Kohdatuksi, kuulluksi
ja nähdyksi tulemista.

Autistista normaalia.

Kirjoittaja: Pia

Pörssikurssit

19.8.2023

Autistina
minulle eri ympäristöt
toimivat kuin pörssikurssit:
mitä missäkin ympäristössä
pidetään missäkin arvossa.

Kunpa aina
voisivat saada arvostusta
erilaisuus, armo
ja keskinäinen rakkaus.

Kirjoittaja: Pia

Estejuoksu

10.8.2023

Tampereen
tuulisella stadionilla
juostaan kilpaa.

Este kerrallaan,
kierros kerrallaan,
ennätyksiä tavoitellen.

Minä olen
pikemminkin kilpikonna
kuin jänis,
vauhdin suhteen.

Ennätyskin on
vain jossain vaiheessa
päästä maaliin.

Muutamat esteetkin
saattavat kaatua matkalla.

No, kolhuista kyllä toipuu
ja aika parantaa.

Kirjoittaja: Pia

Erilaisuus

8.8.2023

Opin tänään lääkäriltäni,
että autismia
voidaan pitää
erilaisuutena,
joka on ok.

Minä järjestelmien
ja teorioiden
verkostossa
sosiaalisuuden
sademetsässä.

Kai aika
minunkin
ottaa paremmin huomioon
erilaisuuden
näkökulma elämään.

Ja antaa sille tilaa
hengittää.

Kirjoittaja: Pia

Musiikkia asenteisiin

1.8.2023

Soi hienot hiphopit stereoista,
kirjoitan nyt asenteista noista.

Ikävä kuulla väkivallasta ja kiusauksesta,
voitteko lopettaa sekä nauttia lähimmäisen seurasta?

Se voi toista satuttaa ja jättää syvälle arpia sydämiin,
sanoilla ja teoilla on niin monta merkitystä ihmisiin.

Voidaanko kunnioittaa ja arvostaa toisiamme?

Ollaan tasaveroisia yhdessä,
maailmaa voimme tehdä parempaa tiimissä.

Annetaan jokaisen olla sitä mitä on
sekä tsempataan toista,
jokainen tahtoo nauttia ja saada sitä yhdenvertaisuutta.

Meistä jokainen haluaa kantaa asennearvoa,
eihän meistä kukaan halua olla yksin maailmassa,
jossa kaikki alkaa turpoa.

Nyt käytöstavat kunniaan,
enkä tahdo mitään selitystä, mutinaa.

Kirjoittaja: Esa Peltonen

Äänimaailma

30.6.2023

Raitiovaunun
kolina kiskoilla.

Ohikiitävät autot.

Taivaalla
kirkuva lokki.

Viereisen pöydän
puheensorina.

Laivan sumutorven ääni.

Vedän keuhkot täyteen
meri-ilmaa
kesäisenä päivänä,
Kauppatorin kahvilassa.

Kirjoittaja: Pia

Erilaisuus on rikkautta

4.4.2023

Jokainen
on omanlaisensa.

Erilaisuus
on rikkautta.

Ystäväni pohti,
että on
väärällä tavalla
erilainen.

Mitä tämä
sitten
voisi olla?

Varmaan jotain
yli erilaisuuden
käsitysten.

Kirjoittaja: Pia

Vaikuttaminen

20.3.2023

On upeaa kertoa vaikuttamisesta,
vaikka työstä ja asumisesta.

Loistavaa kun pääsee kokemuksia kertomaan itsekin,
vaikka seminaareissa tai tapahtumissa hetkenkin.

Paneelissa voi jutella lisää ja vastailla upeisiin kysymyksiin,
kuulijat saavat asiasta lisää tietoa sekä arvokasta oppia vastauksiin.

Asioista on hyvä keskustella avoimesti ja reilusti,
hyvässä tiimissä on rautaista sekä vahvaa tekemisen tahtoa avoimesti.

Yhdessä voi tehdä asioita paremmaksi,
sekä vaikuttaa omilla teoilla työnantajan kanssa tiimipelaajaksi vahvemmaksi.

Kirjoittaja: Esa Peltonen

Joka päivä erilainen

24.2.2023

Hei

Joku päivä sattuu.
Joskus taas ei mitään.

Kirjoittaja: Paate

Mielen rauhaa yössä

2.11.2022

Kun pää-ni yl-le,
yh-ä ker-tyy,
synk-ki-ä pil-vi-ä,
ja us-va,
peit-tää Maan.

On mie-le-ni Rau-ha-ton!

SY-DÄ-ME-NI,
te-kee mi-tä tah-too,
te-kee mi- tä tah-too!

Hä-mä-räi-nen het-ki,
ei tie-dä, mi-hin joh-taa.

Yö, on hil-jaa,
yö on niin, hil-jaa.

Mi-hin lin-nut nuo,
läh-te-neet,
yö on niin hil-jaa.

Kai käy-neet,
ok-sil-laan nuk-ku-maan.

Mut-ta, mi-nä, en
un-ta-ni saa!

Mie-le-ni rau-haan,
tä-hän het-keen,

pal-jon, a-ja-tuk-sia,
mi-ten maa-il-maa voi-si pa-ran-taa?

Jos-pa su-mu,
ver-hon ta-kaa,
va-lo-a pil-kis-tää.

Jak-sat päi-väs-tä toi-seen mi-nu-a!
Jak-sat kan-nat-taa.

Vie-lä us-va ver-hon ta-kaa,
va-lo-a pil-kis-tää.

Sua kiit-tää saan.

Elää saa!

Saa us-ko-a päi-vään tu-le-vaan,
ja mie-le-ni rau-han saa!

Nimimerkki: Runoilija Sielu

Prosessit

11.10.2022

Matka selviämisestä
elämänhallintaan
käy prosessiin luottamisen
kautta.

Sana siemeneksi,
kylvö kyynelin,
kasvu kontekstiin.

Usko,
että Korkein kuulee.
Usko, että Korkein vastaa,
ohjaa prosessia,
täydellisen suunnitelmansa
mukaan.

Kirjoittaja: Pia

Taikasana

11.10.2022

Opin uuden sanan
järkevältä veljeltäni,
joka huolehtii moninaisista
käytännössä.

Minä, joka
luen, ajattelen,
kirjoitan, viestin,
teen askareita
vain minimin.

Taikasana siis:
elämän rakenne.

Jotain käytäntö/teoria-suhteen väliltä
itse kullakin.

Minulla suhde
haasteellisesti
10/90,
kun useilla lähempänä
50/50.

Siinä riittää
yhteensovitettavaa.

Kirjoittaja: Pia

Kasvukriisi

5.10.2022

Taas näitä,
kasvukriisejä.
Niitä riittää:
lapsuudesta nuoruuteen,
nuoruudesta aikuisuuteen,
aikuisuudesta vanhuuteen.

Koko kattaus.

Pitää tarttua siis
härkää sarvista:

rukoilla,
ulkoilla,
etsiä tietoa.

Viestiä,
sanoin ja kuvin,
ja kysyä neuvoa.

Aina matka
selviämisestä
elämänhallintaan.
Joka kriisin kohdalla.

Kirjoittaja: Pia

Riippuu, keneltä kysyy

19.9.2022

Mitä on vammaisuus?
Riippuu, keneltä kysyy.

Lääkäristä se voi olla
sairaus.

Poliitikan teossa
se voi olla
vähemmistökulttuuri-ilmiö.

Erityisopettajasta ja
sosiaalityöntekijästä
se voi merkitä
erityistarpeita.

Vanhemmista se voi olla
rakkaan lapsen
yksi ominaisuus.

Kuulovammaisesta
se voi olla
näköaisti superkykynä.

Riippuu, keneltä kysyy!

Kirjoittaja: Pia

Äidinkieli

5.9.2022

Minulla on kaksi
äidinkieltä:
selkokieli
ja tieteen teoriat eli
käsitykset maailmasta.

Näiden väliin
jää yleiskieli,
usein liian vaativana
ratkaisuna,
sykkyräisenä lankakeränä,
jota saa selvitellä,
kääntää selkokielelle
ja tieteen teorioiksi.

Kirjoittaja: Pia

Helmi

29.8.2022

Tiedonjyvästä
hioutuu helmi,
aikanaan.

Mitä noista,
myrskystä vesilasissa,
kasvukivuista,
sitä odotellessa.

Kirjoittaja: Pia

Elämän lanka

23.8.2022

Tuuli puun lehtiin pauhaa.
Ihmiset yksin hamuaa rauhaa.
Vaikka, elämän lanka pysy pinteessä kauaa.

Kirjoittaja: Eetu-Elmeri Vihmari

Menetelmiä

22.8.2022

Eräs kala
saalistaa
sähkökenttiensä avulla.

Linnut muuttaessaan
suunnistavat
maan magneettikenttien
avulla.

Minä luovin
tyvenessä ja myrskyssä
viisaus karttana
ja armo kompassina.

Kirjoittaja: PH

Runo selkokielestä

7.5.2022

Minun päässäni
on aukkoja ja kanjoneita,
joiden yli sanojen sillat
eivät oikein yllä.

Puhu sinä,
minä enemmänkin kuuntelen
ja ehkä kommentoin,
jos tavoitan
aaltopituutesi.

Puhu vain oleellista,
asioiden ydintä,
faktoja,
selkokieltä,
jotta pysyn kyydissä.

Kirjoittaja: PH

Osallisuus

25.4.2022

On sanonta, että jos ainoa työkalu
on vasara, kaikki ongelmat
näyttävät nauloilta.

Jos vasarasi
on huolenpito,
voi mennä holhouksen puolelle,
ylihuolehtimiseksikin.

Anna minun kokeilla siipiäni,
etsiä paikkaani ja tehtävääni
maailmassa.

Osallisuutta.

Oman korren kantamista kekoon.

Saada huolenpitoakin,
kun on sen paikka.

Kirjoittaja: PH

Rauha

28.3.2022

Vammainen, vammaton,
suomalainen, maahanmuuttaja,
eurooppalainen, aasialainen,
enemmistö, vähemmistö.

Monimuotoisuus,
erilaisuus,
yhdenvertaisuus,
moniäänisyys –
rauhanrakentamisen
työkalut
ja edellytykset,
joita särkevä sota
vain vahvistaa.

Kirjoittaja: PH

Arkkitehti

4.3.2022

Arkkitehti
suunnittelee talon
arjen toimintojen
ympärille.

Tarpeillakin
on arkkitehtuurinsa:
koti, hernekeitto,
ystävät, kehut,
runo, taideteos,
usko.

Oma tupa, oma lupa
ja kukin
taaplaa tyylillään.

Kirjoittaja: PH

Keltainen toivo

3.3.2022

Musta mieli,
harmaat ajatukset,
punainen pelko.

Anna käsi,
otan siitä kiinni.

Keltainen toivo,
usko korkeamman voiman
suojelukseen
yli pommien äänen.

Kirjoittaja: PH

Yhdenvertaisuus

14.2.2022

Erään tutkimuksen
mukaan
ihmisten
ensireaktio erilaisuuteen
on rasismi.

Yhdenvertaisuus
vaatii
työstämistä,
mutta on saavutettavissa.

Mitä olisivat
kehitysvammaisuuden
hienot puolet,
vahvuudet?

Jotka ylittäisivät
työstettyinä,
kykyrasismin
eli ableismin?

Kirjoittaja: PH

Lukossa

22.9.2021

Tänään
Meni silmät, korvat
Ja mieli lukkoon

Liikaa mitä pitäisi tehdä
Epäjärjestystä
Mielessä ja tunteissa

Onneksi Anu
Kuuntelee
Ei arvostele

Elämän vuoristoradassa
Iloja ja hankaluuksiakin
Mutta elämä voittaa
Uskon

Nimimerkki: PH

Ruutuaika

21.6.2021

Äiti
Paljonko
Minulla
On tänään ruutuaikaa?

Elämme koronakuplassa
Maskien
Rokotusten
Sosiaalisen etäisyyden
Maailmassa

Kukin aikakausi
Omilla skeemoilla
Omilla ilmiöillä

Platonin
Ideaoppi

Kirjoittaja: PH

Sanat

7.6.2021

Sanojen painolasti
Kasvaa ajan myötä

Sanat kantavat
Kokemuksia
Asiayhteyksissä

Runo
Ilmaisumuotona
Puhdistaa pöydän
Antaa sanojen
Hengittää
Raikasta ilmaa
Kuin sadesään jäljiltä

Kirjoittaja: PH

Mittarit

25.5.2021

Etäisyyden mittareita

Halausetäisyys
Kosketusetäisyys
2 metriä
Kuuloetäisyys
Kiikarietäisyys
Puhelinetäisyys kilometreissä
Satelliittietäisuus
Valovuosi avaruuden mittarina

Mittarimato kostealla lehdellä
Kuinka lähelle on pisin matka?

Kirjoittaja: PH

Funktiot

20.5.2021

Paperit levällään
Tiskit tiskaamatta
Laskut myöhässä
Soitto ystävälle viipyy
Hyvällä tahdollakin

Tarvitaan
Arkkitehti
Joka
Jäsentää toiminnot
Tarpeiden kautta
A la Maslow

Tarpeet

Fysiologiset
Turvallisuuden kuten laskut ja tiskit
Liittymisen kuten soitto ystävälle
Arvostuksen
Itsensä toteuttamisen kuten paperit
Itsensä ylittämisen
Jollain uskomusjärjestelmällä

Tarpeet funktiona
Jotka saavat
Eri arvoja

Nimimerkki: PH

Autismiystävällisyys

6.5.2021

Autismiystävällisyys

Tuuppaamista
vaihtoehdoilla
Ja valinnoilla

Systeemin hahmottamista
Pyörän aina uudelleen
Keksimällä

Näkemistä
Toimijana
Yhtenä
Neurokirjolla

Empatiaa
Piste

Kiinnostuskeskeisyyttä

Inkluusiota
Tarpeeksi
Erillisesti
Aloofness
Tarvittavissa
Määrin

Kirjoittaja: PH

Vaihtoehdot

6.5.2021

Otatko maitoa, kyllä vai ei?
Haluatko pelata vai mennä lenkille?

Mitä saisi olla?
Voi olla liian vaikea kysymys.

Tuuppaaminen.

Hyvät, oikeudenmukaiset
vaihtoehdot
ja valinnanvapaus.
Hyvä perusta
ohjaamiselle.

Autistin kohdalla
rakenteiden
vaihtoehtojen
autismiystävällisyys
aina tarkistettava.

Kirjoittaja: PH

Kaaoksen reunalla

29.4.2021

Kaaoksen reunalla
Kaaoksen ja järjestyksen
Välimaastossa
On raja-alue
Kotini

Hajallaan olevista
Piirteistä syntyy
Kokonaisuus
Ajatustyön
Tarkkaavaisuuden
Systemoinnin
Kautta

Laiva
Joka hahmottuu
Kun sumu hälvenee
Varmuudeksi

Nimimerkki: PH

Yhteinen ilo

19.4.2021

Voimme nyt iloita siitä,
kun kohta alkaa sulkujen purkua.
Emme sitä yhtään jää surulla kaipaamaan
kun puemme nyt ilon pukua.
Me voimme nyt alkaa ilolla hymyilemään toisillemme.

Älkää olko kellekään vihaisia
sillä voimme nyt yhdessä tätä juhlia.

Nyt olemme voiton puolella,
kun saamme piikkejä nyt reilusti.

Voimme kohta taas mennä syömään yhdessä kunnolla,
kun pääsemme nauttimaan antimista nätisti.

Kirjoittaja: Esa Peltonen

Teknologia

19.4.2021

Jos robotti-imuri
Hoitaa siivouksen

Astianpesukone
Tiskit

Pesukone vaatteet

Ruoat tilataan verkosta

Videot vuokrataan
Netistä

Minulle jää
Enemmän aikaa
Olla taivaanrannan maalari
Käyskennellä luonnossa
Ja parantaa maailmaa
Teko kerrallaan

Nimimerkki: PH

Likiarvo

12.4.2021

Miten maailma makaa
Suunnilleen
Millä realiteeteilla mennään?

Suunnilleen ei riitä
Mutta vertauskuva riittää
Kuten “ilma on kaunis kuin morsian”
Tai “leikki on lapsen työtä”
Likiarvoa tarkempi kuvaus

Kirjoittaja: PH

Autismi ja ADHD

22.3.2021

Elämää pörssikurssien mukaan
Nousukausia ja romahduksia
Elämää meteorologian mukaan
Korkeapainetta ja matalapaineita
Koti myrskyn silmässä

Nimimerkki: PH

Säätiedotus

1.2.2021

Matala- vai korkeapainetta

Hei kerro minulle
oma tilasi paineen suhteen
niin voin jakaa ilosi
niin voin jakaa surusi.

Nimimerkki: PH

Allekirjoita

8.1.2021

Pelkään.
Saanko kirjoittaa näitä
sanoja syviä, itsekkäitä.
Kuvailla taivaita pilvekkäitä.
Sanoa asioita minulle mielekkäitä.

Tartun kynään ja nimeni rustaan.
Kun olen sanani sanonut katoan usvaan.
Unettomuuden kuiluun mustaan.
Jos joku kirjani huolii ja minut lukee,
istuttaa tuoliin ja vaatteisiin puhtaisiin pukee.
Siistii mustetahrat käsistä näistä.
Nostaa minut pois järven hyisistä jäistä.

Olen itsekäs.
Tahdon vain itseni puhua.
Olen hullu joka kestä ei huhuja.
Kirjoitan, olenhan kömpelö puhuja.

Älä minun kimppuuni käy.
Olen ihmisenä yksin ei turvaa näy.
Lue sanani ja niitä mieti.
Sillä sanoissa lepää tämän kirjailijan mieli.

Salassapitosopimus tässä sinulle.
Allekirjoita suojaksi minulle.

Kirjoittaja: Eetu Sneck