Kehitysvammaisen ja vammattoman parisuhde

Minulla oli joskus lyhyt suhde normaalin miehen kanssa, mutta äitini ja ohjaajat eivät pitäneet sitä suhdetta hyvänä tai tasavertaisena ja äitini pakotti minut eroamaan sillä perusteella, että meillä oli niin iso ero kehityksellisesti. Olen kahdeksan vuotiaan tasolla henkisesti ja kun minun äo on välillä 35-49, olen keskivaikeasti kehitysvammainen, mutta ylärajoilla.

En koskaan varmaan pääse suhteeseen kenenkään kanssa, koska minulla on se keskivaikea kehitysvamma.

Vastaus:

Oikeus ihastua, rakastua, rakastaa ja solmia vapaasti parisuhde ovat seksuaalioikeuksia. Seksuaalioikeudet kuuluvat kaikille.

Jos kaksi aikuista ihmistä haluaa olla parisuhteessa, se on heidän oma päätöksensä. Toisilla ihmisillä, edes vanhemmilla, ei ole oikeutta painostaa tai pakottaa eroamaan.

Kehitysvammaisen ja vammattoman ihmisen parisuhde voi olla tasa-arvoinen.

Älykkyyttä on monenlaista. Testeissä saatu älykkyysosamäärä ei kerro läheskään kaikkea.

Joku voi olla todella taitava esimerkiksi matematiikassa ja kielissä, mutta huono hoitamaan käytännön asioita ja ihmissuhteita.

Kehitysvamma-diagnoosin saanut ihminen voi puolestaan olla todella taitava sosiaalisesti ja arjen asioissa.

Tasavertaisessa parisuhteessa kumppanit tukevat ja vahvistavat toisiaan.

Tärkeintä parisuhteessa on keskinäinen kiintymys ja kunnioitus.