Miksi naiset syrjivät osaa miehistä?

Naiset sanovat, että vain osalla miehistä on oikeus saada naisilta seksiä. Vain muka parhaimmat miehet, eli jotka ovat komeita, nuoria, pitkiä, lihaksikkaita, menestyviä ja rikkaita saavat naisilta seksiä. Muille miehille naisten mukaan ei tarvitse antaa seksiä niin kuin vaikka minulle. Miksi minulla ei ole oikeutta seksiin? Kyllä minunkin pitäisi saada seksiä.

Vastaus:

En tiedä, missä olet tavannut naisia, jotka ajattelevat kirjoittamallasi tavalla. Et kuitenkaan voi yleistää muutamien naisten ajatuksia kaikkien naisten ajatuksiksi. Myös media luo kuvaa, että vain kauniilla ihmisillä on oikeus seksiin.

Seksi ei ole sitä, että nainen antaa ja mies saa. Seksi on kahden aikuisen välistä, jossa kumpikin antaa ja kumpikin saa. Kaikilla on oikeus seksielämään, mutta siihen ei voi ketään pakottaa. Hyvä seksi perustuu kumppanien väliseen kunnioitukseen.