Miksi seksi ei naisen kanssa tunnu miltään?

Miksi minusta ei tunnu miltään, kun penikseni on naisen emättimessä tai harrastan seksiä naisen kanssa? Itsetyydytys tuntuu kuitenkin hienolta. En ole homokaan, koska yritin harrastan seksiä miehen kanssa, mutta en kiihottunut lainkaan.

Vastaus:

On tärkeää, että tuntee kumppaninsa ja tykkää hänestä, se voi vaikuttaa myös seksin onnistumiseen. Tunteet kuuluvat seksuaalisuuteen. Kun rakastaa toista, niin silloin voi myös kiihottua kumppanista. Joskus seksi voi myös jännittää ja sen vuoksi se ei oikein onnistu. Kumppanin kanssa voi vain olla lähekkäin, suudella tai kosketella toisen kehoa.

Sanoit, ettei seksi naisen kanssa tuntunut miltään. Kokeilit seksiä myös miehen kanssa, mutta sekään ei tuntunut miltään. Seksiä ei tarvitse harrastaa toisen kanssa, jos se ei tunnu kivalta.

On hyvä asia, että itsetyydytys tuntuu sinusta hienolta. Joillekin se voi olla kivoin tapa toteuttaa omaa seksuaalisuutta.