Oma rauha

Eikö oman huoneen tai vessan ovi pitäisi saada laittaa lukkoon?

Minun asuntolassa ei omassa huoneessa saa ovea kiinni ja joskus kun olen vessassa, niin ohjaaja tulee sinne vessaan, kun hänellä on asiaa minulle. Onko se oikein?

En uskalla enää itsetyydyttää, kun pelkään, että joku tulee sinne näkemään ja minua aletaan kiusaamaan, jos muut asukkaat ja ohjaajat saavat tietää. Minua kiusataan jo muutenkin asuntolassa.

Vastaus:

Jokaisella ihmisellä on oikeus seksuaaliseen nautintoon, ilman että joku häiritsee.

Jokaisella on myös oikeus omaan yksityiseen alueeseen, jonne ei saa tulla ilman syytä tai lupaa.

En tiedä, millaisessa asuinyksikössä asut ja miksi siellä ei ole lukkoja.

Voisitko keskustella asiasta oman ohjaajasi tai jonkun läheisen kanssa?

Asuinpaikasta riippumatta sinulla pitäisi olla joka päivä omaa aikaa noin 1 ja ½ tuntia. Tänä aikana sinun pitää saada olla omassa rauhassa omassa huoneessa.

Voisit tehdä itse tai oman ohjaajasi kanssa kyltin, jossa lukee “ei saa häiritä.”

Kun haluat olla rauhassa, laita kyltti huoneesi ulkopuolelle ovenkahvaan.

Oma huone ja vessa ovat yksityisiä paikkoja. Niihin saa tulla vain sinun luvallasi.

Kerro omalle ohjaajalle tai läheisellesi, että sinua ahdistaa, kun ohjaaja voi tulla huoneeseesi koska tahansa.

Pyydä ohjaajia koputtamaan ensin ja odottamaan, että annat luvan tulla sisään.

Voit esimerkiksi pyytää ohjaajia toimimaan näin:

  1. Koputa oveen ja odota hetki.
  2. Avaa ovea raolleen.
  3. Kysy, saatko tulla sisään.
  4. Astu sisään, kun olen antanut luvan.

Toivottavasti asia ratkeaa puhumalla.

Tsemppiä!