Haaveilen omasta kissasta

Haaveilen, että asuisin joskus yksin ja että minulla olisi oma kissa. Minulle on sanottu, että minä en osaa kissaa hoitaa. Vaikka asuisin joskus yksin, niin kissaa en saisi ottaa.

Mutta kai sitä saa haaveilla?

Vastaus:

Hei

Sinulla on ihania haaveita. Kiitos kun kerroit niistä.

Haaveissa ja unelmissa ei ole koskaan mitään väärää. Saat haaveilla ihan mistä itse haluat.

Haaveet ja unelmat ovat tärkeitä. Ne piristävät ja auttavat jaksamaan arkea. Haaveet antavat elämälle myös suuntaa.

Kerrot, että haaveilet omasta kodista ja kissasta. Oletko jutellut haaveistasi esimerkiksi oman sosiaalityöntekijäsi kanssa?

Onko sinulla joku muu luotettava tai läheinen ihminen, jonka kanssa voisit jutella haaveistasi. Voisitte miettiä yhdessä, mitä haaveita voisit lähteä toteuttamaan ja miten se onnistuisi.

Jatketaan haaveilua ja unelmointia!