Mikä minussa on vialla?

Minä asuin eräässä kauniissa talossa, jossa asui muitakin ihmisiä, mutta sitten minä jouduin muuttamaan sieltä pois. Nyt minä kaipaan sitä taloa ja sen lähiympäristöä, kuten vaikka sen lähellä ollutta tietä, jonka ympärillä oli paljon isoja puita. Niitä ihmisiä en oikein kaipaa niin paljon.

Mikä minua oikein vaivaa, kun kaipaan taloa ja vaikka niitä kauniita puita enemmän kuin niitä muita ihmisiä?

Vaikka he eivät aina olleet minulle kovin kilttejä, niin silti luulisi, että kaipaisin heitä. Mutta olen vain oikeastaan helpottunut, kun minun ei tarvitse asua enää heidän kanssa.

Joskus minusta melkein tuntuu, että en edes ole ihminen samalla lailla kuin muut. Ajattelen, että olen syntynyt vahingossa ihmiseksi, vaikka minun pitäisi olla syntynyt eläimeksi, koska viihdyn paremmin luonnossa kuin kaupungissa. Ja eläinten kanssa viihdyn joskus paremmin kuin ihmisten kanssa.

Vastaus:

Ei sinussa ole mikään vialla.

Minusta on täysin ymmärrettävää, että kaipaat kaunista taloa ja luontoa.

Miksi sinun pitäisi kaivata ihmisiä, jotka eivät olleet sinulla kilttejä? On ymmärrettävää, että olet helpottunut, kun et enää joudu asumaan heidän kanssaan.

On hienoa, että tiedät, millaisissa ympäristöissä ja tilanteissa viihdyt. On hienoa, tunnet itsesi niin hyvin!

Tee ihmeessä niitä asioita, mistä nautit. Ole mahdollisimman paljon sellaisissa paikoissa ja tilanteissa, joissa viihdyt.

On paljon ihmisiä, jotka viihtyvät paremmin luonnossa kuin kaupungissa. On paljon ihmisiä, jotka viihtyvät joskus paremmin eläinten kun ihmisten kanssa.

Minäkin viihdyn parhaiten luonnossa ja nautin eläinten seurasta.

Me kaikki olemme juuri sellaisia kuin olemme. Tykkäämme erilaisista asioista ja viihdymme erilaisissa paikoissa ja tilanteissa. Ei meidän tarvitse olla keskenämme samanlaisia.

Olemme kaikki ihan oikeanlaisia juuri sellaisina kuin olemme.