Miksi ohjaajat saavat kiroilla?

Asuntolassa ohjaajat kiroilevat usein, mutta jos joku asukas kiroilee, niin ohjaajat sanovat, että ei saa kiroilla. Miksi ohjaajat saavat kiroilla, mutta me asukkaat emme?

Kysyin asiaa asuntolan johtajalta yhtenä iltapäivänä ja minut laitettiin omaan huoneeseen lukkojen taakse, enkä päässyt pois sieltä kuin vasta seuraavana aamuna. Siellä olin ilman ruokaa ja lääkkeitä 16 tuntia.

Sitten usein joku asukas jää ilman ruokaa, jos kiroilee. Meitä rangaistaan kieltämällä meitä syömästä.

Vastaus:

Kaikki aikuiset ovat itse vastuussa kielenkäytöstään.

Kiroilusta rankaiseminen kieltämällä syöminen tai lukitsemalla 16 tunniksi huoneeseen ilman ruokaa on ehdottomasti kielletty. Jos näin on tehty, asiasta kannattaa tehdä valitus.

Valituksen voi tehdä omalle sosiaalityöntekijälle tai suoraan Aluehallintovirastoon. Aluehallintovirasto eli AVI valvoo, että sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakkaiden oikeudet toteutuvat.

Valituksen tekemiseen kannattaa pyytää apua luotettavalta henkilöltä.

Myös asuntolan työntekijöiden pitää auttaa ottamaan yhteyttä omaan sosiaalityöntekijään. Asuntolan työntekijöille ei tarvitse kertoa, miksi haluaa puhua sosiaalityöntekijän kanssa.