Miksi on olemassa hylkiöitä?

Miksi on olemassa sellaisia hylkiö ihmisiä, kuten minä, joita muut hyljeksivät eivätkä oikein huoli seuraansa? On vaikea ymmärtää, että miksi kukaan ei oikein tunnu haluavan olla vaikka minulle kaveri. Ihmiset ohittavat minut, eivät ota huomioon, eivät juurikaan puhu minulle eikä heitä kiinnosta, mitä minä sanon. Aivan kuin kaikki olisivat yhdessä salaa sopineet jo syntyessäni, että minua syrjitään ja sorretaan.

Vastaus:

On olemassa aito oikea tunne, että on hylkiö. Kukaan ei kuitenkaan synny hylkiöksi, vaan ihmiset synnyttävät sen. Ihmiset osaavat olla toisiaan kohtaan julmia. Pahimmillaan Hitler tappoi miljoonia ihmisiä sodassa, jonka hän aloitti.

Joskus käy myös niin, että kun alkaa uskoa olevansa hylkiö, se uskomus kasvaa mielessä. Se voi kasvaa niin isoksi, ettei enää usko hyviä ihmisiä olevankaan. Onko sinulle käynyt niin?

Muistatko pienen hetken, jolloin joku on kohdellut sinua arvokkaana ja rakkaana? Lauantai-iltana kun kirjoitin sinulle, minä ajattelin sinusta hyvää. Sinä olet tärkeä ja ainutlaatuinen ihminen. Siihenkin saa uskoa.