Seksi

Voiko 44-vuotias harrastaa seksiä 26-vuotiaan naisen kanssa?

Vastaus:

Kyllä 44-vuotias voi harrastaa seksiä 26-vuotiaan kanssa, jos he molemmat haluavat sitä.

Seksi

Miltä se oikeen tuntuu naisesta, kun mies työntää jäykistyneen peniksen vaginan sisälle ja pumppaa penistä edestakaisin liikkeellä sisään ja ulos? Miksi se tuntuu niin hyvältä kun väitetään? Ja miltä se tuntuu, kun miehen peniksestä purkautuu siemennestettä vaginaan?

Vastaus:

Jokainen ihminen on erilainen. Jokaisen ihmisen vartalo ja tunteet ovat omanlaisensa. Siksi jokainen ihminen kokee yhdynnänkin omalla tavallaan.

Nautinto ja hyvä olo voivat liittyä yhdynnässä hyvin moniin eri asioihin. Näitä voivat olla esimerkiksi läheisyys, hellyys, fantasiat, sukuelimien kosketus, yhdynnän rytmisyys ja niin edelleen.

Seksi on paljon muutakin kuin yhdyntä. Seksi on toimintaa, joka tuntuu hyvälle. Seksistä voi nauttia yksin tai yhdessä toisen tai toisten kanssa.

Yksin seksi voi olla esimerkiksi pornon katselua, itsensä hyväilyä tai itsetyydytystä.

Toisen kanssa seksi voi olla vaikkapa koskettelua, sukuelinten hyväilyä ja eri paikkojen suutelua.

Jokainen nauttii seksistä omalla tavallaan. Siksi omaan vartaloon ja omiin tunteisiin kannattaa tutustua.

Voit lukea lisää seksistä selkokielellä Seteken sivuilta (www.seteke.fi).

Seksi

Kysyn saako kehitysvammainen ja ei-kehitysvammainen harrastaa seksiä.

Vastaus:

Kyllä saa. Tärkeintä on, että kumpikin haluaa harrastaa seksiä.

Seksi

Suhteemme on aika tuore. Ja nyt jo tekee mieli seksiä. Täytyy kyllä sanoa, että tämä tuli itsellekin aika äkkiä. Kuuluuko sen mennäkin näin?

Vastaus:

Ei ole olemassa tiettyä aikaa, mikä pitäisi odottaa, ennen kuin voi tehdä seksiä yhdessä. On tärkeää, että kummatkin haluavat seksiä. Toista ei voi pakottaa.

Seksi

Minä ja mun tyttöystävä harrastetaan seksiä ilman kortsua. Onko pakollista käyttää kumia vai ei? Estääkö kierukka käsivarressa raskauden?

Vastaus:

Kondomi on ainut ehkäisyväline, joka estää seksitautien tarttumisen ja raskauden.

Voitte harrastaa seksiä ilman kondomia, jos

  • olette yhdessä sopineet, ettette harrasta seksiä muiden kanssa
  • olette varmistaneet, ettei teillä ole seksitauteja
  • huolehditte raskauden ehkäisystä jollain muulla tavalla.

Voitte käydä seksitautitestissä ilmaiseksi omalla terveysasemalla. Saatte lisää tietoa seksitaudeista ja testeistä terveysasemalta tai neuvolasta.

Jos ette käytä kondomia, teidän pitää huolehtia raskauden ehkäisystä jollain muulla tavalla.

Käsivarteen voi laittaa ehkäisykapselin, joka estää naisen raskaaksi tulemisen. Myös ehkäisykierukka estää raskauden. Ehkäisykierukka laitetaan naisen kohtuun.

Saatte lisää tietoa erilaisista ehkäisymenetelmistä terveysasemalta ja neuvolasta.

Seksi

Onko se vaarallista, jos harrastaa seksiä ilman kortsua tummaihoisen naisen kans?

Vastaus:

Aina jos harrastaa suojaamatonta seksiä eli harrastaa seksiä ilman kondomia, on mahdollista, että seksitaudit tarttuvat.

Kondomin käyttö ehkäisee myös naisen raskaaksi tulemista.

Sillä ei ole väliä, onko nainen tummaihoinen vai vaaleaihoinen tai onko mies tummaihoinen vai vaaleaihoinen.

Kondomin käyttäminen on hyvä asia, koska silloin huolehtii omasta ja kumppanin terveydestä.

Seksi

Olin vastikään treffeillä ja puhuimme tyttöysävän kanssa seksistä. Kumpikaan meistä ei ole vielä kertaakaan kokeillut sitä. Ymmärrämme kuitenkin molemmat, että siitä täytyy ottaa myös vastuu. Tyttöystävä sanoi, että kyllä hän voi ehkäistä itse.

Vastaus:
Hyvä, että olette puhuneet ensin asiasta. Tärkeää on, että teette sellaisia asioita, joihin olette molemmat valmiita ja jotka tuntuvat molemmista hyviltä.

Ehkäisyvaihtoehtoja on monia erilaisia. Raskauden voi estää käyttämällä esimerkiksi kondomia tai ehkäisypillereitä. Kondomeja voi ostaa esimerkiksi kioskeista ja kaupoista. Kondomi suojaa myös sukupuolitaudeilta.

Jos nainen hoitaa ehkäisyn, yleensä ehkäisy on silloin ehkäisypilleri eli e-pilleri tai ehkäisyrengas. Ehkäisypillereitä ja ehkäisyrengasta varten nainen tarvitsee reseptin lääkäriltä.