Haluanko tietää?

Ollako vai eikö olla? Osallistuako seulontoihin vai ei? Olen pohtinut tätä kysymystä paljon viime aikoina: menossa on kolmas raskauteni.

Ensimmäinen päättyi keskenmenoon raskausviikolla 13 kolme vuotta sitten, toisesta raskaudesta meille syntyi ihana tyttö loppuvuodesta 2005 ja tätä kolmatta odotellaan syntyväksi toukokuussa 2008.

Kun odotin esikoistamme, kävimme alkuraskauden aikana ultraäänitutkimuksessa yksityisellä lääkäriasemalla ja lisäksi osallistuimme kunnan tarjoamiin niskaturvotus- ja rakenneultriin. Jo tuolloin mietin kovasti tutkimusten merkitystä. Valitettavasti suurin osa odottajista tuntuu menevän seulontaultriin ihailemaan masuasukasta ja katsomaan vilkuttaisiko se tuleville vanhemmille vai söisi kenties peukaloaan.

Itse olen ollut tyytyväinen neuvolasta heti ensimmäisellä kerralla saamaani esitevihkoseen, jossa kerrotaan mikä seulontaultrien ja tutkimusten tarkoitus on. Vihkosessa myös kehotetaan miettimään mitä tehdä, jos jotain poikkeavaa selviää. Toisaalta esitteessä on hyvin selvästi kerrottu, etteivät seulontatutkimukset välttämättä paljasta kaikkia mahdollisia poikkeavuuksia ja voivat toisaalta aiheuttaa turhaakin huolta. Huolesta tuli totta tässä raskaudessa.

Liikaa niskaturvotusta

Raskausviikolla 11+5 sikiöllä todettiin ultraäänitutkimuksessa kohonnut niskaturvotus. Ultran tehnyt kätilö kertoi hyvin selkeästi ja perusteellisesti, mitä kohonnut niskaturvotusmitta tarkoittaa. Vaikka kätilö sanoi, että vauvalla voi olla kaikki kunnossa, tuli meille sekava ja huolestunut olo tiedon saatuamme. Huomasimme, että olimme loppujen lopuksi kuitenkin menneet seulontoihin kuulemaan, että mitään hälyttävää ei löytyisi ja voisimme huokaista helpotuksesta. Emme olleet varautuneet, että jotain poikkeavaa löytyisi.

Kahden viikon odotus

Ylilääkärin vaihduttua on keskussairaalaamme tullut uusi käytäntö, jossa veriseula on käytännössä pakollinen niskaturvotusultrissa käyneille. Toisaalta voi käydä vain pelkässä raskauden toteavassa ja sen keston määrittävässä ultrassa, jossa ei mitata niskaturvotusta. Itse pidin seerumiseulaa etukäteen ajateltuna turhana, mutta koska sikiöllä kuitenkin oli korostunut niskaturvotus, päätimme käydä myös veriseulassa samana päivänä.

Kahden pitkältä tuntuneen viikon jälkeen saimme tietää, ettei minulle laskettu riskiluku ole liian korkea, eikä aiheuta tarvetta lisätutkimuksiin. Emme edelleenkään tiedä onko masuvauvalla kaikki hyvin, mutta tämä seulonta aiheutti turhaa miettimistä ja huolta.

Toisaalta, jos nyt pitäisi valita uudelleen osallistuisinko niskaturvotusseulontaan, luultavasti menisin. Meille on tärkeää, että voisimme etukäteen henkisesti valmistautua sairaan lapsen syntymään ja jos lapsi tarvitsisi hoitoa, se voitaisiin aloittaa heti hänen synnyttyä.

Emme keskeyttäisi raskautta

Meille on ollut jokaisessa raskaudessa itsestään selvyys, että raskauden keskeyttäminen tulisi kysymykseen ainoastaan siinä tilanteessa, ettei vauvalla olisi mahdollisuuksia selvitä synnytykseen saakka tai syntyä elinkelpoisena. Olen kokenut rikkautena sen, että ala-asteemme yhteyteen liitettiin kehitysvammaisten koulu. Kävimme yhdessä retkikoulut ja matkat sekä tietysti leikimme yhdessä samalla piha-alueella.

Oli ihanaa oppia, että kehitysvammaisista lapsista kuten kenestä tahansa meistä "normaalissa koulussa" olleista: löytyi sekä iloisia että vihaisia lapsia, niin kilttejä kuin ilkeitäkin. Tuntuu omituiselta, ettei noilla koulukavereillani muka olisi ollut oikeutta syntyä tähän maailmaan keskellemme.

Olisiko parempi olla tietämättä?

Tämän raskauden puoliväli lähestyy ja samalla rakenneultrakäynti. Menemme sinne ja tietenkin toivomme kuten ketkä tahansa tulevat vanhemmat, että vauvalla olisi kaikki hyvin. Takaraivossa on kuitenkin hyvä olla ajatus siitä, että ikäviä asioita voi ilmentyä kuten myös epäselviä asioita.

Useampi ystäväni on viime kuukausien aikana saanut hyvinkin huolestuttavia uutisia rakenneultrasta, jotka ovat onneksi osoittautuneet turhiksi huoliksi. Kun on kyse omasta lapsesta ja raskauden aikana on muutenkin herkässä tilassa, voi pienistä uutisista tai epäilyistä kasvaa suuria huolenaiheita. Onneksi kaikkiin seulontatutkimuksiin osallistuminen on täysin vapaaehtoista.

Toivottavasti pian saataisiin yhtäläiset käytännöt koko Suomeen, sillä tällä hetkellä kuntien tarjoamissa seulontatutkimuksissa kuten myös neuvolapalveluissa on todella suuria eroja. Oli mielenkiintoista huomata niskaturvotusasioita netistä lukiessa, että esimerkiksi Keski-Euroopassa on poikkeuksellista osallistua seulontoihin, kun taas meillä Suomessa tuntuu olevan enemmänkin poikkeus jättää ne väliin, jos kunta ne tarjoaa. Nämä seulontatutkimusten aiheuttamat huolet ja murehtimiset ovat saaneet vakavasti miettimään olisiko parempi olla tietämättä vai ei.

Nimimerkillä 27-vuotias odottaja