Sielunhoitaja ja broidi
Hän katsoo vierellä Puuha-Petet, Hirveät Henrit ja Talentit. Hän ei valita, vaikka aamuun kajahtaa kymmenennen kerran kappale Rakkaus on lumivalkoinen. Hän on kaverina jalkapallomatsissa, pulkkamäessä ja lomamatkalla.
Häntä saa halata. Aina.
Hän puhdistaa poskilta kyyneleet ja kuivaa saunan jälkeen varpaat.
Hän on Eric, Uunon paras kaveri. Pikkubroidi.
3-vuotias cockerspanieli.
Mistä se ajatus tulikin?
Minulla ei ollut ikinä ollut koiraa ja miehelläni oli ollut niin monta, että hän ymmärsi vastustaa hanketta kiivaasti.
Mutta eihän siinä mikään auttanut. Sain hillittömän koirakuumeen loppuvuonna 2009. Viikkokausia sitä podin, eikä vilkas koirakeskustelu facebookissa ollut pieninkään rohto.
Jotenkin sitä rahaakin löytyi, vaikka ei pitänyt.
Lapset olivat innoissaan. Varsinkin 6-vuotias Uuno. Nyt hän saisi ikioman kaverin.
Liinu-siskon kanssa kävimme hakemassa koiranpennun eteläpohjalaisesta kennelistä tulipalopakkasella. Vesirokkoa poteva Uuno jäi kotiin odottamaan uutta perheenjäsentä.
Kohtaaminen oli riemukas.
Ihastuimme Ericiin suitsait koko sakki. Isännäksi valikoitui lopulta hän, joka hanketta vastusti eniten, Markku.
Päätimme opettaa koiralle heti selvät rajat. Ei sänkyyn tai edes makuuhuoneeseen. Ei turhia välipaloja. Kaikkein tärkeintä oli opettaa Uunolle koiran oikeaa kohtelemista. Ei saa repiä, eikä riuhtoa. Koiranpentu ei ole mikään leikkikalu. Uuno saattoi olla joskus raju ja meitä huolestutti, kuinka hän ymmärtään koiran kohtelun.
Huolemme oli turha. Uunon suhde koiraan oli alusta asti yhtä spontaani, luonteva ja rakas kuin se on tänäänkin.
Eric ehti olla kolme kuukautta meillä, kun saimme Uunon diagnoosin. Pikkukoira pääsi pappisperheessä tehtävään, johon se oli - näin uskon - tarkoitettukin.
Sielunhoitajaksi
Vaikka me olimme kappaleina, koira vaati, että hänet pitää viedä lenkille, syöttää ja rapsuttaa.
Markusta tuli huipputrimmaaja, kun hän kylpyhuoneessa huolsi koiraa iltakaudet - hiljaisena.
Monet, monet kerrat pikkukoira tuli kysyvän näköisenä minun luokseni, kun kyyneleet eivät ottaneet loppuakseen.
Eric asettui viereeni, nuolaisi. Leikki.
Jotenkin me tajusimme, että juuri tämän koiran piti tulla meille. Juuri siinä elämänvaiheessa.
Nykyään Eric on hyvin merkittävä perheenjäsen kaikille. Silti tietenkin koira. Eric on myös eräänlainen Uunon sivupersoona, jota kautta Uuno saa kerrottua vaikeita asioita.
Kun olin työreissulla, Uuno soitti perään, että Ericillä on tullut hirveän kova ikävä.
Sitä en lakkaa ihmettelemästä, kuinka ihmeellisen viisas Eric on suhteessa poikaan. Hän ei ole koskaan vingahtanutkaan, vaikka Uunon halaus olisi ollut kömpelö tai tullut sopimattomaan aikaan.
Eric jotenkin tajuaa Uunon erityisyyden, liikkeet ja aikeet. Silti koira kunnioittaa Uunoa laumassa ylempänä, vaikka tämä ei ole aina suinkaan johdonmukainen.
Minulla on ollut pitkiä yksinäisiä opiskelukuukausia kotona, kun muu perhe on päivisin mennyt rientoihinsa.
Kirkkohistorian kuivimmassa kohtaa olen nostanut pääni tietokoneelta ja hymyillyt. Koira kuorsaa, haluaa pissalle, lämmittää jalkojani.
Miten niin olisin yksinäinen?
Päiväunet koiran kanssa on parasta mitä tiedän.
Yksi tärkeä virka spanielilla on ollut toimia teinien valokuvausvimman kohteena ja heidän ja meidän kaikkien profiilikuvien sulostuttajana. Söpö Eric on taltioitu tuhansiin kuviin.
Koira on ollut myös mainio kalakaveri Markulle ja tietysti turvaa tuova lenkkikaveri meille kaikille.
(Merkillistä, miten tällainen luppakorvakin tosiaan tuo turvaa.)
Markku on kantanut koiran kasvatus-, trimmaus- ja varsinaisen hoitovastuunkin. Eric itkee kaksi kertaa vuodessa: Markun syntymäpäivänä, kun ei pääse makuuhuoneeseen laulamaan meidän muiden kanssa ja isänpäivänä, samasta syystä.
Koiran mustasukkaisuus on liikuttavaa, mutta hän ei tuolloinkaan ärhentele, vain itkee ääneen.
Uunon syntymäpäivänä koira on nöyrästi hyväksynyt Spiderman-hatun päähänsä. Luvassa on ollut paljon huomiota, kun lapset ja aikuiset ovat ihastelleet juhlien tiimellyksessä myös karvaista broidia.
Tämän oman kokemuksemme nojalla uskallan suositella koiraa erityislapsiperheille.
Enkä aio pyytää anteeksi, vaikka käytän koirasta nimitystä hän.
Niin monen tehtävän ja toimen kaveri ei voi olla se.
POIKALAPSEN ELÄMÄÄ:
- Äiti, sun pitää ottaa esimerkkiä taivaan Isästä.
- No?
- Hän ei riitele, ei suutu, hän on kärsivällinen.
- Auts.