Toimi ja vaikuta -kurssi

Otsikko: Toimi ja vaikuta -kurssi
Paikkakunta: Ympäri Suomen
Organisaatio/työyhteisö: Kehitysvammaisten Tukiliitto ry
Toteutusaika: kurssin kesto 3 päivää ja välitehtävät
Yhteistyökumppanit:
Asumisen tekoon johtanut tarve:

Saavutettavaa tietoa tarvitsevat ihmiset eivät saa tietoa omista oikeuksistaan, osallisuudesta omassa arjessaan tai laajemmin yhteiskunnallisesti, vaikuttamisesta, vaihtoehdoista ja valinnoista, heille sopivalla tavalla. Järjestämme ympäri Suomen Toimi ja vaikuta -kursseja, joissa ihminen saa tietoa osallisuudesta, kansalaisuudesta sekä oikeuksistaan.

Toimenpiteet:

1. Tiedon saaminen ja mielenkiinnon herättäminen sekä rohkaisu. Markkinointikierros alueen toimintakeskuksissa on tärkeä konkreettinen toimenpide, jolla voimme helpottaa ihmisten hakeutumista kurssille. Tieto kurssista ja siellä käsiteltävistä asioista tavoittaa näin mahdolliset kurssin aihealueista kiinnostuneet ihmiset paremmin. Markkinointikierroksella on vaikutusta myös mielenkiinnon herättämisen ja mukaan lähtemisen rohkaisun kannalta. 2. Tiedon saavutettavuus. Kurssi on kolmipäiväinen, jotta asioiden ymmärtämiseen on tarpeeksi aikaa. Käytämme aikaa kurssilla aiheiden käsittelyyn esimerkkien kautta. Lisäksi käytämme kurssilla ymmärtämistä helpottavia kuvia. Kurssipäivistä työntekijä on kirjoittanut selkeäkielistä keskustelupäiväkirjaa, joka on lähetetty kurssilaisille postissa. Päiväkirjan avulla kurssilainen voi itse tai yhdessä jonkun kanssa palata kurssilla käsiteltyihin aiheisiin. Toisessa ja kolmannessa kurssipäivässä käytimme aikaa edellisen kerran ja koko kurssin asioiden kertaamiseen. 3. Konkretisointi ja tavoitteiden saavuttamiseen eteen ponnistelu. Teemme kurssilla aihealueeseen liittyviä välitehtäviä, joissa kurssilainen miettii asioita, joihin hän toivoo muutosta ja tekee myös asioita niiden toteutumisen eteen. Mietimme yhdessä millaisin teoin ihminen voisi päästä lähemmäksi oman muutostavoitteensa toteutumista. Tästä muodostuu ns. toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelmassa pilkotaan muutostavoitetta tarpeeksi pieniin tekoihin ja kurssilainen saa sen muistilapuksi kotiinsa. 4. Kurssin viimeiseen päivään olemme kutsuneet mukaan kurssilaisen lähi-ihmisen. Lähi-ihmiset kuulevat kurssin aiheiden kertauksen. 5. Lähetämme palautelomakkeet kurssilaisille kotiin ennen kolmatta kurssipäivää. Kurssilainen on voinut tuttujen ihmisten kanssa käydä lävitse lomaketta ja muodostaa omaa mielipidettään. Viimeisenä kurssipäivänä kävimme lävitse kysymykset joihin oli tarpeeksi aikaa myös vastata.

Lopputulos ja arviointi:

Muutostavoitteista on muodostunut kurssilaisille tärkeitä. Kun mietimme niiden toteutumista ja tekoja niiden onnistumisen eteen yhdessä, ihmiset ovat huomanneet, että heidän mielipiteillään ja teoillaan on oikeaa merkitystä. Merkityksellisyyttä on tuottanut myös se, että joku ottaa todesta heidän tavoitteensa ja auttaa heitä tavoittelemaan itselleen tärkeitä asioita.

Osallisuudesta puhutaan yhteiskunnallisen keskustelun lisäksi myös esimerkiksi palvelusuunnittelupalavereissa. Sanan merkitystä ja sisältöä kukaan ei kuitenkaan käy läpi ja kerro niille ihmisille, jotka tarvitsevat selkeää tietoa. Kurssilla käsiteltävien aiheiden avulla ihmisellä on parempi tietämys siitä mitä isojen sanojen taakse on kätkeytynyt ja mitkä ovat oikeuteni.

Toiminnan jatkaminen ja kehittäminen:

Jatkamme kurssien järjestämistä. Tarkoitus on järjestää kaksi kurssia vuodessa. Lisäämme kurssin sisältöä tukevien kuvien käyttöä kursseillamme.

Internet-linkki videoon:

https://www.youtube.com/watch?v=8d-kxLXqa-0&list=PLzpuU2mppYfdESyl4oxYcTjSw0BJ1BLjk

(Sivu avautuu uuteen välilehteen)

Yhteystiedot: Pia Mölsä
050 4656 283
pia.molsa@tukiliitto.fi