Työn hakeminen

Haaveiletko uudesta työpaikasta?

Tällä sivulla on tietoa palkkatyöstä ja ohjeita työn hakemiseen. Voit lukea myös siitä, millaista tukea työnhakuun voi saada.

Palkkatyötä työsuhteessa

Sellers assistant team

Moni kehitysvammainen työskentelee avustajana kaupassa.

Kehitysvammaiset työntekijät työskentelevät usein avustavissa tehtävissä esimerkiksi kaupoissa, kahviloissa ja toimistoissa.

Suosittuja aloja ovat

  • koti- ja laitostalous
  • siivous
  • keittiö ja ravitsemus
  • kiinteistönhoito.

Palkkatyöntekijä on työsuhteessa työnantajaan. Hän on siis tehnyt työnantajan kanssa työsopimuksen.

Palkkatyötä voi tehdä kokoaikaisesti tai osa-aikaisesti.

Kehitysvammainen työntekijä voi olla työkyvyttömyyseläkkeellä tai hänen eläkkeensä voi olla lepäämässä. Työntekijä voi olla myös täysin ilman työkyvyttömyyseläkettä.

Tukea työhönvalmentajalta

Suuri osa kehitysvammaisista työnhakijoista työllistyy työhönvalmentajan tuella.

Työhönvalmentaja tukee sinua

  • sopivan työpaikan etsimisessä
  • työn hakemisessa
  • neuvotteluissa työnantajan kanssa
  • sopimuksen tekemisessä
  • työpaikkaan ja työkavereihin tutustumisessa
  • työtehtävien oppimisessa
  • työssä kehittymisessä.

Työhönvalmentajan tuki voi olla jatkuvaa. Yleensä tuen tarve kuitenkin vähenee pikkuhiljaa.

Työhönvalmennuksesta käytetään eri kunnissa eri nimityksiä.

Näitä ovat esimerkiksi

  • työvalmennus
  • työhönvalmennus
  • tuetun työllistymisen työhönvalmennus.

Työhönvalmennus on maksutonta. Sitä järjestävät kunnat ja kuntayhtymät sekä TE-toimistot eli työ- ja elinkeinotoimistot.

Kysy työhönvalmennusta oman kuntasi vammaispalveluista.

Myös tukihenkilö voi auttaa

Nainen keskustelee ja näyttää haaveilevalta.

Työnhakuun kannattaa pyytää apua ja tukea.

Myös tukihenkilö voi auttaa sinua työnhaussa.

Voit pyytää tukihenkilöksesi esimerkiksi

  • perheenjäsentä
  • ystävää
  • ohjaajaa.

Tukihenkilö ei päätä työnhakuun liittyviä asioita sinun puolestasi.

Tukihenkilö voi auttaa sinua esimerkiksi

  • tekemään itse päätöksiä
  • ymmärtämään vaikeita asioita
  • etsimään tietoa
  • kertomaan muille päätöksistäsi.

Omat toiveet ja taidot

Ennen kuin haet töitä, mieti millaista työtä haluaisit tehdä ja millaiseen työhön sinulla on koulutusta ja taitoja.

Omista toiveista ja taidoista kannattaa jutella esimerkiksi tukihenkilön kanssa.

Voit tehdä työhön liittyvistä toiveista myös haavetaulun Vernerin työkalulla: Minun haaveeni työkalu.

Tietoa työpaikoista

Nuori nainen istuu tietokoneen ääressä.

Internetissä on tietoa työpaikoista.

Internetissä on paljon tietoa työpaikoista.

Monet yritykset ja kaupungit kertovat avoimista työpaikoista omilla verkkosivuillaan.

Internetissä on myös monia sivustoja, joissa työantajat ilmoittavat avoimista työpaikoista.

Voit etsiä avoimia työpaikkoja esimerkiksi näiltä sivustoilta:

Työnantajat ilmoittavat avoimista työpaikoista myös sanomalehdissä.

Työpaikkoja kannattaa kysellä myös tutuilta ihmisiltä.

Yhteys työantajaan

Kun olet löytänyt kiinnostavan työpaikan, voit ottaa yhteyttä työnantajaan. Voit esimerkki kysyä lisätietoja työpaikasta soittamalla tai sähköpostilla.

Kun otat yhteyttä työnantajaan, ole ystävällinen ja kohtelias. Kerro ja kysele asioista, jotka ovat olennaisia työn kannalta.

Pyri antamaan itsestäsi mahdollisimman hyvä vaikutelma.

Työpaikkaa haetaan työhakemuksella

Työpaikkaa haetaan yleensä kirjallisella työhakemuksella. Työhakemus lähetetään usein sähköpostissa tai tehdään internetissä lomakkeelle.

Työhakemuksessa pitää olla sinun henkilötietosi ja tieto siitä, mitä työpaikkaa haet.

Kerro hakemuksessa myös, miksi juuri sinut kannattaa valita töihin. Hakemus on sinusta kertova mainos työantajalle.

Kerro työhakemuksessa ainakin seuraavat asiat:

  • miksi haluat kyseisen työn
  • millainen koulutus sinulla on
  • mitä töitä olet tehnyt
  • millaisia tietoja ja taitoja sinulla on
  • millaisia harrastuksia sinulla on
  • miksi sinut pitäisi valita tehtävään.

Työhakemukseen voi liittää ansioluettelon. Joskus työnantaja pyytää työhakemukseen myös todistuksia koulutuksesta tai kielitaidosta.

Katso työhakemuksen malli (pdf-tiedosto)

Ansioluetteloon taidot

Ansioluettelon tehtävä on kertoa työnantajalle, mitä sinä osaat ja millainen sinä olet. Ansioluettelosta käytetään myös nimeä CV (curriculum vitae).

Ansioluettelossa kerrot, mitä olet opiskellut, millaisia töitä olet tehnyt ja millaisia työelämän taitoja sinulla on.

Ansioluettelossa kerrotaan tavallisesti seuraavat asiat:

  • henkilötiedot
  • koulutus ja työkokemus
  • osaaminen ja erityisosaaminen
  • luottamustehtävät
  • kielitaito
  • harrastukset
  • suosittelijat.

Esitä tiedot aikajärjestyksessä niin, että uusin tieto on aina ensin.

Katso ansioluettelon malli (pdf-tiedosto)

Työhaastattelussa tutustutaan

Kun työnantaja on lukenut kaikki työhakemukset, hän kutsuu muutaman hyvän hakijan työhaastatteluun. Työhaastattelun perusteella työnantaja valitsee uuden työntekijän.

Työhaastattelu on työnantajan ja työnhakijan keskustelu, jossa molemmat tutustuvat toisiinsa.

Työnantaja haluaa tietää, millainen sinä olet ja sopisitko hakemaasi työpaikkaan.

Haastattelussa työnantaja kyselee koulutuksestasi, työkokemuksestasi ja siitä, millainen työntekijä olet. Vastaa kysymyksiin rehellisesti.

Kysele myös itse työpaikasta. Näin osoitat, että olet työpaikasta kiinnostunut.

Työhaastatteluun kannattaa valmistautua hyvin. Harjoittele haastattelutilannetta etukäteen esimerkiksi tukihenkilön kanssa.

Pukeudu haastatteluun siististi. Mene haastatteluun ajoissa, ole kohtelias ja ystävällinen.

Työhaastattelu on sinun tilaisuutesi osoittaa, että olet hyvä valinta työntekijäksi.

Teksti: Jenni Sipilä
Kuvat: Istockphoto

Lähteet:

Tutustu myös näihin: