Tallilla on mukavaa

Helsinkiläinen Eppu nauttii hevosten seurasta ja talleilla käymisestä.

Lue Epun haastattelusta, miksi talleilla on mukavaa ja vinkit hevosharrastuksen aloittamiseen.

Kuka olet?

Olen Eppu.

Olen ollut Kehitysvammaliitossa töissä reilu kymmenisen vuotta. Aloitin siivoushommissa ja päädyin pakkaushommiin.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Harrastan tallilla olemista. Hevosten parissa olen ollut vuodesta 2008 lähtien.

Mitä teet tallilla?

Enimmäkseen hoidan varusteita, putsailen niitä ja autan hevosten omistajia.

Ratsastan hyvin vähän. Kerran vuoteen ehkä käyn selässä ja kävelemässä.

Se on enemmän sitä hevosen kanssa olemista.

Miten aloitit hevosharrastuksen?

Opiskelujen kautta. Opiskelin Järvenpäässä sosiaali- ja terveysalan valmentavaa koulutusta.

Siellä oli töissä ratsastusterapeutti, joka tarjosi mahdollisuuden päästä luokan kanssa käymään tallilla.

Jokaisella oli vuoro, että sai kävellä hevosen kanssa maneesissa. Kun tuli minun vuoro, niin siinä se hevoskärpänen pääsi puraisemaan.

Aloin käymään terapiaratsastuksessa ja tallilla aktiivisesti. Silloinen hevonen lähti ikivihreille laitumille viime kesänä.

Löysin matkan varrella uuden tallin eli Tuomarinkylän. Menin sinne pyörimään ja sain sieltä lopulta hoitohevosen.

Kuinka monta hoitohevosta sinulla on tällä hetkellä?

Nyt on kaksi sellaista hevosta, joita hoidan.

Sitten on myös kaksi sellaista, jotka ei ole hoitohevosia, mutta seurahevosia.

Miksi tykkäät käydä tallilla?

Se on se hevonen. Sen kanssa oleminen.

Sitten tietenkin ne tallikaverit, keiden kanssa saa olla ja jutella. Se on se yhteisö, mikä vaikuttaa siihen, että siellä viihtyy.

Suositteletko tallilla käymistä muille?

Jos on hevosista kiinnostunut ja tykkää eläimistä, suosittelen.

Se on sellaista vapauttavaa. Siitä tulee hyvä mieli ja siellä viihtyy.

Miten hevosharrastuksen voi aloittaa?

Ihan vaikka ottaa talliin yhteyttä ja kyselee sieltä. Ja aluksi voi vaikka mennä käymään.

Talleilla järjestetään myös ratsastuskisoja. Niitäkin voi käydä katsomassa ihan ilmaiseksi.

Teksti: Sara Massinen, 2024
Kuva: Jenni Sipilä