Asumisen yksilölliset tukimallit
Hankkeen nimi: | Asumisen yksilölliset tukimallit |
Organisaatio/työyhteisö: | Kehitysvammaisten Palvelusäätiö |
Alkamisvuosi: | 2008 |
Päättymisvuosi: | 2012 |
Yhteistyökumppanit: | |
Hankkeen/toiminnan tarkoitus: | Yksilökeskeisen suunnittelun ideologian ja työvälineiden tunnetuksi tekeminen yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Asumisen ja tuen järjestämisen tavat monimuotoistuivat, ja palvelusuunnittelussa alettiin hyödyntää yksilökeskeistä suunnittelua. Päämiehet saivat oman äänensä kuuluville ja oppivat yksilökeskeistä suunnittelua, tuettua päätöksentekoa sekä voimaantumista suhteessa omaan elämäänsä ja valintojen tekemiseen. Heille avautui aitoja valinnanmahdollisuuksia asumista ja elämänkokonaisuutta koskevissa asioissa. Itsenäinen asuminen tuli todelliseksi vaihtoehdoksi yhä useammalle. Läheiset ja työntekijät omaksuivat yksilökeskeisen ajattelutavan ja toimintakulttuurin ja välittivät sitä eteenpäin. He panostivat aidosti henkilön oman äänen kuulemiseen hänen asumistaan ja elämistään koskevissa asioissa ja tukivat häntä valintojen tekemisessä. Lähiverkostot hyödynsivät tuetun päätöksenteon ja positiivisen riskiarvioinnin menetelmiä edistääkseen yksilöllisten valinnanmahdollisuuksien toteutumista. |
Hankkeessa/toiminnassa tuotetut materiaalit: | Oma suunta -yksilökeskeisen suunnittelun kansio, Asumisen suunnitelmani –välinepaketti, Pieniä suuria tarinoita -julkaisu |
Internet-linkki materiaaleihin ja/tai hankkeeseen: | https://www.kvps.fi/materiaalit/ (Sivu avautuu uuteen välilehteen) |