Olet tässä:
 

Hyvää kehitysvammaisten ihmisten viikkoa

Joulukuun ensimmäinen viikko on kehitysvammaisten ihmisten viikko. Tänä vuonna viikon aihe on Hyvää vointia.

Viikon aikana järjestetään erilaisia tapahtumia ja tempauksia.

Me Itse -yhdistys on tehnyt viikon julkilausuman.

Julkilausuma hyvinvoinnista

Ihminen voi hyvin, kun hän saa elää omaa elämää.

Mitä on hyvinvointi?

Hyvinvointi alkaa itsestä ja siitä, että huolehtii myös muista. Ihminen voi hyvin, kun hän saa elää omaa elämää.

On tärkeää, että jokainen saa päättää omista asioistaan. Kun vaikuttaa omaan elämäänsä, tuntee itsensä arvokkaaksi.

Hyvinvointi on myös sitä, että pysyy terveenä. On hyvä liikkua säännöllisesti, syödä terveellisesti ja muistaa levätä.
Hyvinvointiin kuuluu omasta kunnosta huolehtiminen. Pitää lähteä liikkeelle!

Hyvinvointi ei ole vain kehon hyvää vointia. Miten sinä huolehdit henkisestä hyvinvoinnistasi?

Kulttuuri ja mielekkäät harrastukset ovat tärkeitä. Jos tapahtumaan lähteminen tuntuu jännittävältä, sinne ei tarvitse mennä yksin. Pyydä mukaan avustaja tai kaveri. Tärkeää on ilo ja positiivinen asenne.

Joku voi pitää lemmikeistä. Oma tai tuttavan lemmikki voi tuottaa hyvää vointia. Eläinten kanssa voi ulkoilla ja niistä saa myös seuraa itselleen.

Pienetkin asiat voivat tuoda suurta iloa elämään. Ihmissuhteet tuovat usein hyvää vointia. Hyvinvointia lisäävät läheiset ihmissuhteet, oma seurustelukumppani, oma perhe tai ystävät.

Onko lähelläsi ihmisiä, jotka ovat yksinäisiä?

Kaverit ja perhe ovat tärkeitä ja pitää huolehtia siitä, että kukaan ei jää yksin. Tartu käteen, pidä huolta.

On ihanaa, jos ystävät ovat lähellä. Yhdessä vietetty aika tuo hyvää mieltä ja lisää mielenhyvinvointia.

Oletko mukana Me Itse -toiminnassa?

Ryhmän kokouksesta saa virtaa ja voimaa. Ryhmässä voi jutella muiden kanssa. Siellä saa vertaistukea ja tuntee kuuluvansa yhteisöön. Tämä yhteisöllisyys on tärkeää henkiselle hyvinvoinnille.

Hyvinvoinnissa on tärkeää, että fyysinen terveys, henkinen hyvinvointi, sosiaaliset suhteet ja itsemääräämisoikeus ovat tasapainossa.

Me Itse ry, 2025