Maalla on mukavaa

Jouko ja Miia Latvaniemi asuvat Hakalan maatilalla. He asuvat rivitalossa, kaksiossa yhdessä kissansa kanssa.

Hakalan maatilalla asuu myös muita aikuisia, jotka tarvitsevat erityistä tukea.

Maatilaa hoidetaan yhdessä

Jouko ja Miia osallistuvat maatilalla työtoimintaan.

Jouko tekee polttopuita ja hoitaa eläimiä. Talvella hän hoitaa lumityöt.

“Joudun heräämään aamulla aikaisin lumitöihin. Muuten ohjaajat eivät pääse tilalle töihin”, hän kertoo.

Jouko käy silloin tällöin töissä myös maatilan ulkopuolella.

“Tuon tähän perheeseen rahan”, Jouko toteaa.

Miia huolehtii tilalla puutarhasta ja auttaa eläinten hoidossa. Ulkotöiden lisäksi hommia riittää keittiössä ja pesulassa.

Parasta hiljaisuus ja eläimet

Miiasta ja Joukosta parasta Hakalan tilalla ovat eläimet ja maaseudun rauha. On myös hyvä, että ohjaajilta saa apua, kun sitä tarvitsee.

“Joskus minua kuitenkin ärsyttää, että on niin tarkat säännöt,” Miia toteaa.

Miia viihtyisi myös kaupungissa, jossa on lähellä kauppoja.

“Tykkään käydä shoppailemassa,” Miia tunnustaa.

Jouko käy usein kaupassa maatilan lähellä Orimattilassa.

“Haen kaupasta tavaraa, kun täällä jotain puuttuu.”

Toisinaan hän tekee kauppareissut pyörällä, toisinaan autolla.

“Ajaminen on kivaa. Olen ainoa asukas, jolla on ajokortti”, Jouko kertoo.

Unelmana oma koti kaupungissa

Vaikka Jouko ja Miia viihtyvät maatilalla, he haaveilevat yhteisestä asunnosta kaupungissa.

“Meidän palvelusuunnitelma tarkistetaan kahden vuoden päästä. Silloin saatamme haluta muuttaa täältä pois,” Jouko ja Miia kertovat.

Teksti ja kuvat: Mira Vihmo