Ajatuksia autismista

Minusta autismi on yksi vammaisuuden muoto.

Autismissa on vaikeuksia toimia muiden kanssa ja viestiä asioista. Myös aistien kanssa voi olla hankaluuksia, esimerkiksi ylitarkka kuulo tai tuntoaisti. Kehitysvammaisillakin voi olla autistisia piirteitä.

Olen tutkinut paljon autismia. Minusta paras ajatus on Simon Baron-Cohenin ajatus, että autistiset henkilöt etsivät aina toistuvia kuvioita. Toistuva kuvio tarkoittaa sitä, mitä yleensä tapahtuu.

Minusta toistuvien kuvioiden etsimisen taustalla on autistisen henkilön yritys hallita prosesseja eli sitä, mitä vaiheita jonkun asian tekemiseen kuuluu. Esimerkkinä vaikka hampaiden pesun, lääkärikäynnin tai juhlien vaiheet. Vaiheiden miettimistä etukäteen kutsutaan ennakoinniksi.

Vaiheiden hallinnan yksi haaste on se, että autistinen henkilö on luova ja usein kuin taiteilija toiminnassaan ja ajattelussaan. Hän tarvitsee tilaa ja aikaa toiminnan ja ajattelun vaiheiden ymmärtämiseen ja tekemiseen.

Toivon että jokainen, jolla on autismi tai autistisia piirteitä, saa tukea asioiden eri vaiheisiin!

Kirjoittaja: Pia Hämäläinen

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut kirjoitusta.

Kommentoi

Jos haluat kertoa mielipiteesi kirjoituksesta, kirjoita se kommentti-kenttään ja paina lähetä-nappia.

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.