Parisuhteen kuvittelu

Onko ihan normaalia, että kehitysvammainen autisti, jolla on mielenterveyden ongelmia, miettii salaa, että miltä tuntuisi olla jonkun julkkiksen puoliso?

Vaikka hän olisi mies ja naisen kanssa naimisissa, niin salaa kuvittelen, että hän olisi minun kanssa naimissa. Vaikka olen itsekin mies ja minulla on ominaisuuksia, jotka ovat omasta mielestäni rajoituksia suhteessa?

Eikö se ole outoa? Varsinkin jos illalla se kumppani voi olla ihan eri kuin aamulla eli se vaihtuu todella nopeasti?

Eihän oikeassakaan elämässä kumppania noin vain vaihdeta ihan yllättäen toiseen. Tai ruveta parisuhteeseen sellaisen kanssa, jota ei oikeasti ole edes tavannut. Kun eivät ne julkkismiehet minusta oikeasti mitään tiedä, eivätkä edes siis tiedä, että minä olen olemassa.

Vastaus

Meillä ihmisillä on monenlaisia kuvitelmia ja haaveita.

Me haaveilemme myös asioista, jotka eivät ole mahdollisia oikeassa elämässä.

Haaveet ovat tärkeitä. Ne piristävät ja tuntuvat hyviltä. Haaveiden avulla voimme myös käsitellä vaikeita ja kipeitä asioita.

Meillä kaikilla on omat ominaisuutemme, jotka vaikuttavat parisuhteeseen.

Autismin kirjo, kehitysvammaisuus tai mielenterveyden ongelmat eivät ole este parisuhteelle.